12.-13.9. Turussa pelatussa Mestareiden Cupissa olivat koolla Suomen parhaat 94 ikäluokan salibandyjoukkueet Tapanilan Erää lukuun ottamatta. Kymmenen joukkueen sarjassa oli tervetulleena lisänä myös kaksi ruotsalaista jengiä täydentämässä kovatasoista kotimaan kattausta. Järjestäjän ennakkoarvioissa joukkueemme oli noteerattu varsin korkealle ja vielä kuukausi takaperin olisimme yhtyneet noihin positiivisiin arvioihin.
Mutta asiat eivät aina etene niin kuin käsikirjoituksessa lukee. Yht'äkkiä alkoi väki harventua harkoissa. Milloin pamahteli reisiä kramppeihin, milloin sikaflunssat ryömivät sieraimiin, ja mitä ihmeen leirikouluja ja konfirmaatiohössötystä muut tahot keksivätkään päidemme menoksi. Surkeimmillaan paikalla oli neljä pelaajaa ja kun samaan aikaan piti aloittaa harjoittelu Oilersin B-joukkueen kanssa, oli valmennuskaksikolla usko loppua. Tehokkaaksi suunniteltu treenijakso kutistui eloonjäämiskamppailuksi ja muutaman pelaajan höntsäilyksi. Vaikka ratkaisevaan viikonloppuun saatiin kasaan lähes koko joukkue, niin Turkuun lähdettiin kuitenkin toipilaana ja ennakkoon valmistautumattomana joukkueena. Kotiin jäi kuitenkin pari profiilipelaajaa parantelemaan vammojaan.
Loppujen lopuksi pelit menivät välttävästi... melkein tyydyttävästi. Viidestä pelistä voitimme kaksi ja tappiopelitkin hävisimme siedettävin numeroin. Pelasimme tämänhetkisellä tasollamme emmekä juuri parempaan olisi pystyneet. Tosin marginaalit joukkueiden välillä Turussa olivat yllättävänkin pienet. Positiivisina yllätyksinä (lue: vaaralliset vastukset tulevaisuudessa) on pakko mainita Tikkurilan Tiikerit ja Westend Indians. Molemmat joukkueet näyttivät pelillisesti hyvin valmiilta ja fyysisesti vahvoilta. Mielenkiintoiseksi tämän huomion tekee myös se, että mainitut joukkueet aloittavat liiton sarjapelit samassa alkulohkossa ja vain toinen heistä etenee suoraan jatkoon SM-sarjaan. Lohkojaot ja sarjajärjestelmän kehittäneet liiton asiantuntijat voisivat laittaa toimistolla valot päälle, sen verran amatöörimäistä puuhastelua on taas järjestössä harrastettu.
Loppukaneettina totean, että 7. sija Mestareiden Cupissa oli pettymys mutta ansaittu. Tämä todistaa aukottomasti sen tosiasian, että vain harjoittelemalla pärjää. Ensin on yksilöinä tehtävä kovasti töitä, sitten joukkueena painettava lujaa kaveria tukien ja kannustaen. Vielä kun pelikentän ulkopuolella muistaa myös oikean asenteen ja keskittyy olennaiseen, niin panostus kantaa hedelmää. Joukkueen itselleen laatimat tavoitteet ovat niin kovat, että niiden saavuttaminen vaatii uhrauksia. Kausi on pitkä eikä meillä ole epäilystäkään etteikö meillä joukkueena olisi mahdollisuuksia mennä tappiin asti.
| < Prev | Next > |
|---|