Päivän ensimmäiseen peliin OLS:ia vastaan lähdettiin jännittynein mielin. Edellisen kohtaamisen lähes täydellinen voiton sössääminen oli vielä tuoreessa muistissa, joten tähän peliin painotettiin parempaa asennetta ja loppuun asti. Ottelusta tuli lopulta varsin maalirikas NG:n ottaessa pelin hallintaan jo heti alusta lähtien. 13-4 päättynyt ottelu oli yksi sarjan runsasmaalisin ja toistakymmentä tehtyä maalia OLS:in tasoista joukkuetta vastaan on kovan luokan suoritus. Oliko päivän ensimmäinen peli Karhuja vastaan syönyt Oulun Ompeluseuralta (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ompeluseurat) parhaat tehot vai oliko meidän öljypoitsut vaan niin hyviä... arvioikoon sen muut pelin nähneet.
Toisesta pelistämme veikattiin etukäteen vaikeata. Makean ja maistuvan voiton jälkeen, jolla kruunattiin jo jatkoonpääsy, on vaikea motivoida pelaajalaumaa antamaan kaikkensa kuitenkin ennakkoon haastajana lähtevää joukkuetta vastaan. Vaajakosken FC tulikin päälle kovaa ja voimia säästämättä. Kaksi erää pelin avaaminenkin tuotti vaikeuksia, saati pallon toimittaminen vastustajan maaliin. Tuomaritkin tuntuivat hyökkäyspäässämme hengittävän pillin läpi viheltäen jatkuvasti meitä vastaan, joten kovassa liikkeessä ja aktiivisessa karvauksessa pelaajat alkoivat turhautua tuomioihin. Kolmanteen erään lähdettiin 3-3 tasatuloksesta ja tarvittavat voitto-osumat saatiin kuin saatiinkin puristettua jonkinlaisella pursottamisella ja kuorruttamisella. Loppunumerot 6-3 olivat kuitenkin oikeutetut vaikka vastustajallakin oli omat etsikkoaikansa pelissä.
NG94 on nyt SM-sarjassa kahdeksan parhaan joukossa. Jos joku luulee, että joukkueemme on nyt kylläinen, niin erehtyypä karkeasti. Mitään ei ole vielä voitettu ja seuraavaksi kentälle vastustajaksi eksyvät tulevat sen karvaasti huomaamaan.| < Prev | Next > |
|---|
