Siivotessani yhtenä päivänä tietokoneeni sisältöä, tulin huomanneeksi kuinka paljon salibandyyn liittyvää materiaalia on tallentunut muistiin vuosien aikana. Tästä saimme Johanin kanssa kimmokkeen kasata näille sivuille Oilers Inter -historiikki. Esille tullaan saamaan ainakin paljon kuvia, kausijulkaisuja ja jonkin verran tilastoja. Hauskinta on, että Johanilta löytyi tuo kaiken aloittanut kirje Espoon Oilersin toimistolta. Siitä alkoi lähes legendaarinen takinkääntö ja se juttuhan meni näin...
...Niku koulukavereidensa Toni Stoltin, Nicke Paulin ja Niklas Malisen kanssa oli aloittanut salibandyharrastuksen 2001 Olarin seurakunnan järjestämässä ”sählykerhossa”. Poika oli ilmoitettu kerhoon varmuuden vuoksi minun tietämättäni, koska oma suhteeni Suomen valtionkirkon kanssa on kylmän viileä eikä vaimoni näin ollen halunnut riskeerata uuden harrastuksen aloittamista. Seuraavana syksynä Espoon Oilers tarjosi pojille pelipaikkoja ”oikean urheiluseuran” kerhossa. Suhtautumiseni näihin ”oikeisiin urheiluseuroihin” oli kuitenkin kylmän viileää ja vastahakoista, koska mielikuvissani olisin joutunut myymään vessapaperia ja pipareita, järjestämään myyjäisiä rahankeruutarkoituksissa ja kuuntelemaan katsomossa ”hullun ja vaativan” valmentajan meuhkaamista ja yli-innokkaiden vanhempien huutamista, joten Nikun siirtyminen Oilersiin pelamaan joutui vakavan harkinnan alle. Koska pelipaikka oli ainoastaan seuran kerhossa, ei oikeassa joukkueessa, niin päätin antaa periksi.
28.8.2002:
Alkusyksystä kerhon kokoontuessa Tapiolan Arena Centerissä poikia olikin mukana niin monta, että Oilers päätti perustaa heistä historiansa ensimmäisen G-juniorijoukkueen. Valmentajaksi oli nimetty Hexi Arteva, joukkueen huoltajaksi Petteri Nykky ja kummipelaajaksi Mikko Lehto miesten edustusjoukkueesta. Tässä vaiheessa en tajunnut ottaa poikaani korvista kiinni ja juosta ulos hallista, joten Niku jäi muiden kanssa kentälle juoksemaan jahdaten omituista palloa, joka oli täynnä reikiä! Kotona selvisikin sitten, että yllä oleva kirje oli tullut vähän aikaisemmin sähköpostiimme, mutta se oli taas varmuuden vuoksi minulta pimitetty. Sen verran penkkiurheilijaa löytyi kuitenkin sieluni syövereistä, että päätin käydä seuraamassa joukkueen ensimmäisiä harjoituksia – lähinnä ottaa selvää sen ”hulluna huutavan” valmentajan väkivaltaisesta käyttäytymisestä ja yli-innokkaiden vanhempien hänelle antamista ilmaisista neuvoista.
Ainakin kolmena ensimmäisenä viikkona istuinkin yllättäen yksin katsomossa. Kentällä viipelsi innokkaita poikia, joille valmentaja puhui varsin maltillisesti ja ilmeisesti oikeata asiaa, koska kaikki tuntuivat viihtyvän hyvin. Joillakin kerroilla treenejä vetikin joukkueen kummipelaaja. Pojat olivat ihan yhtä innokkaina vaikka ”valmentaja” puhui kännykkäänsä koko treenien ajan. Sitten alkoi pelko hiipiä puseroon, kun näin kahden hahmon lähestyvän minua selvästi puhuttelutarkoituksessa. ”Sulla kun ei näytä olevan mitään parempaa tekemistä kuin istua täällä katsomossa kaikki päivät seuraamassa poikien treenejä, niin alappas valmentamaan tätä joukkuetta!” Se ei ollut kysymys vaan käsky ja esittäjänä oli Hexi ja Petteri, ketkä omiin kiireisiinsä vedoten halusivat livistää heille aikaisemmin myönnetyistä vastuullisista tehtävistä! Minä en tietysti vielä tänä päivänäkään ymmärrä mitä parempaa tekemistä näillä kahdella herralla nyt olisi muka ollut – historiakaan ei sitä taida kertoa – kuin paimentaa näitä pieniä tenavia juoksemassa hassun reikäpallon perässä. Ja kun en jostain syystä tässä vaiheessakaan tajunnut juosta karkuun, niin jäin siis nalkkiin!
Minä joka olin aina sanonut, että poikani ei ikinä liity mihinkään urheiluseuraan, olinkin yhtäkkiä sellaisessa itse valmentajana? Tässä vaiheessa tajusin, että en selviydy urakasta yksin, joten pyysin lupaa kutsua itselleni apuvoimia. Hexin ja Petterin hyväksyessä ehtoni ja luvatessaan myös itse auttaa aina kun kerkeäisivät, niin lopuksi lyötiin kättä päälle. Palkkatoiveeni unohdin hässäkässä kuitenkin esittää. Soitin ensin Måns Paulille, joka lupautui huoltajaksi, mutta ei apuvalmentajaksi - kiireinen mies hänkin. Toisella puhelulla sitten natsasi. Johan Stolt lupautui aisaparikseni ja siitä alkoikin 8 vuotta kestänyt yhteinen seikkailumme ja retkemme salibandyn ihmeellisen maailmaan – seikkailu, joka päättyi keväällä 2010 Espoon Oilers NG94 -joukkueen voittamaan suomenmestaruuteen! Yllämainituista pojista kentältä kultamitalinmitalin poimivat kaulaansa Niku, Nicke ja Toni. Minä kakkosvalmentajana ja Johan huoltajana ansaitsimme sen vaihtopenkin puolella.
Ennen osallistumista ensimmäiseen turnaukseen joukkueelle piti tietenkin keksiä nimi. Hexi ehdotti Oilers Interiä, koska joukkueessa oli ”kansainvälinen meininki". Dalton Nykky puhui toisena kotikielenään englantia ja melko iso joukko puhui toisena kotikielenään ruotsia. Ehdotus oli hyvin perusteltu, joten Inter valittiin joukkueen nimeksi. Ensimmäisessä pelissä Myllypuron Arena-Centerissä vastassa oli SB-Vantaa, Dalton oli maalissa ja Interin ainoasta maalista vastasi Niklas Malinen alivoimalla Nikun syötöstä. Joukkueemme hävisi pelin 2-1.
Ensimmäiseltä kaudelta 2002-2003 ei ole vielä paljoa kirjallisia dokumentteja olemassa. Tietenkin joukkueen budjetti ja pelaajaluettelo sekä ensimmäinen joukkuekuva löytyy. Tämän lisäksi on olemassa muistiinpanot valmentajien aktiivisuudesta harjoituksissa. Tällä tietysti yritettiin todistaa Hexille hänen tarpeettomuutensa ja parantaa osakkeitamme seuraavan kauden palkkaneuvotteluissa. Mutta tärkein dokumentti on kuitenkin ”turnauspöytäkirja”, jossa pidettiin tarkkaa kirjaa poikien rooleista turnauksissa. Pelimaailma -säännöt otettiin erittäin tarkasti huomioon. Maalivahtivuorot, kapteenivuorot ja tsempparipalkinnot kirjattiin huolellisesti muistiin, jotta kusi ei olisi päässyt nousemaan kenenkään päähän. Taulukosta voi nähdä että Dalton Nykky, Olli Alanen ja Henkka Wahlman ei ollut poissa yhdestäkään pelistä, Ossi Koskinen pelasi yhden pelin maalissa (Niku olikin kaikkein ahkerin maalivahti), kaikki saivat kauden aikana tsempparipalkinnon ja neljä pojista joutuivat pelaamaan ”ylimääräisen pakkivuoron”!
Ensimmäinen Oilers Inter joukkuekuva,
Tapiolan Arena Center 14.10.2002
Ylärivi: apuvalmentaja Johan Stolt*, joukkueenjohtaja Lotta Myllymäki, valmentaja Hexi Arteva, huoltaja Petteri Nykky, apuvalmentaja Mika Jussila*
Keskirivi: Aleksi Haaksiala, Henri (Henkka) Wahlman, Dalton Nykky, Leo Leinonen*, Matias Vanonen*, Joel Soini, Henri Luoma, Olli Alanen*, Niklas Malinen.
Alarivi: Ossi Koskinen*, Toni Stolt*, Antti Ylinen, Joel (Figo) Ilveskero, Niklas (Niku) Jussila*, Tommi Sorvari, Niklas (Nicke) Paul*.
Kuvasta puuttuvat: Petteri Haro ja Oliver Markelin
*C94 Suomen Mestari 2010
Ensimmäisellä kaudella joukkue piti 77 harjoitukset, osallistui kuuteen liiton turnaukseen ja Oilers Junior Gamesiin. Liiton turnauksista ei G-junioreissa pidetty mitään tilastointia eikä edes sarjataulukkoa. Peliparitkin olivat ihan satunnaisia. Kauden budjetti oli muuten 427 euroa/pelaaja.
| < Prev |
|---|