Oilers Inter aloitti kuudennen ja viimeisen yhteisen kautensa melko samoista asetelmista kuin aikaisempinakin vuosina. Petteri Haro päätti ennen edelliskevään Oilers Junior Gamesia siirtyä pelaamaan isänsä Vallen valmentamaan Oilers Huntersiin. Keväällä kuitenkin joukkueeseen värvättiin paljon kaivattua vahvistusta alakertaan. Eino Pouttu otti pakkihaasteen vastaan ja siirtyi Interiin. Syksyn tullen maalinsuulle saatiin vihdoin myös toinen pätevä maalivahti Robert Kantele. Eikka ja Roope tulivat molemmat Indianseista ja ensikertaa ”kunnon valmennuksen” pariin päästyään kumpainenkin kehittyi huimaa vauhtia. Oilers Tigersista siirtyi vielä Sami Luoma pakkiemme jatkoksi ja myöhemmin Christian ”Ripa” Clayhills täydensi joukkueemme kokoonpanon valmiiksi siirryttyään Indianseista Interin alakertaa vahvistamaan. Ripa tuntui olevan kova menetys Indianseille, koska Harry joutui jahtaamaan naapuriseuran toiminnanjohtajaa poliisisarjojen takaa-ajotyylisesti pitkin Etelä-Espoon katuja saadakseen nimmarin siirtopapereihin ennen siirtoajan umpeutumista. Joukkueessa painotettiin edelleen hyvää kaverihenkeä, joukkuepelaamista ja yksilöiden kehittämistä mahdollisimman monipuolisiksi pelaajiksi. Tämä näkyi mm. siinä, ettei punakoneellamme ollut vieläkään vakiintuneita pelipaikkoja saati ketjuja. Luovuus ja vapaus kuuluivat joukkueen toimintamalliin, menestys tuli siihen vain oivana bonuksena ja motivaattorina.
Oilers Inter 2.3.2008, Järvenpää Areena
Takana: Joukkueenjohtaja Olli Leinonen*, Valmentaja Johan Stolt*, Tomas Makkonen*, Eino-Juhani Pouttu*, Leo Leinonen*, Dalton Nykky, Christian Clayhills*, Niklas "Nicke" Paul*, Niklas "Niku" Jussila*, Valmentaja Mika Jussila*
Keskellä: Henri "Henkka" Wahlman, Toni Stolt*, Henri Luoma, Ossi Koskinen*, Matias Vanonen*, Sami Luoma
Edessä: Miska Kettu, Arttu Kilpeläinen*, Olli Lehmusvuori*, Oliver Markelin, Saku Hirmasto*, Robert Kantele*
Kuvasta puuttuvat: Juho Valakari sekä Huoltajat Jyri Makkonen ja Måns Paul
*C94 Suomen Mestari 2010
Interiä rakennettiinkin samoin periaattein kuin ”isovelijoukkuetta” Oilers´92:sia (Power Boysejä). Valmennus keskittyi kärsivällisesti tulevaisuuden menestyjien kasvattamiseen uhraten samalla ehkä sitä epäoleellista pikkujunnuissa menestymistä. Edellisen kauden hienoinen pettymys oli kasvattanut joukkuetta ja valmennuksessa suunta olikin palautettu aktiivisempaan pelitapaan. Inter oli tasapainoinen ja yhtenäinen joukkue ja sillä oli ikäluokan kärkipäähän kuuluvia, hyviä pallollisia hyökkääjiä. Heikkoudet löytyivätkin enemmän oman pään pelaamisesta. Oilers’92 joukkue mainittiin tässä siitäkin syystä, että hieman myöhemmässä vaiheessa kautta saimme heidän valmentajaltaan Markelinin Jusalta erittäin arvokasta apua niin treeneihin kuin peleihinkin. Tässä vaiheessa oli jo selvillä seuran suunnitelmat muodostaa seuraavana keväänä ’94 ikäluokkaan tasojoukkueet ja yhdeksi tavoitteeksi otettiin mahdollisimman monen Interpelaajan valmentaminen tulevaan edustusjoukkueeseen.
Myös tälle alkavalle kaudelle haaveiltiin uudesta kyvykkäästä kummipelaajasta ja kiikarissamme muistaakseni oli Markus Bollström, mutta yllättäen seura lopetti koko kummipelaajatoiminnan muka tarpeettomana. Niin joukkueet kuin liigapelaajatkin olivat kuulemma liian passiivisia eivätkä käyttäneet hyväksi kaikkia (tai mitään) mahdollisuuksia, mitä juniorien ja liigapelaajien välisellä yhteistyöllä olisi voitu saavuttaa. Tässä suhteessa Inter teki poikkeuksen ja oli erittäin aktiivinen omiin kummipelaajiinsa päin ja sai myös kummipelaajat oikeasti innostumaan joukkueemme toiminnasta. Juttelin aiheesta viimeksi Jouni Vehkaojan kanssa talvella 2011 ja molemmat olimme samaa mieltä siitä, että seura teki ison virheen ajaessaan alas tämän toimintamallin. Jouni ironisesti totesikin että Oilersissa on se hyvä tilanne, että seuran juniorit eivät käy katsomassa miesten räpellystä liigapeleissä, johon itse lisäsin, että tilanne on hyvä myös siinä suhteessa ettei liigapelaajat käy pilaamassa junnujoukkueiden harjoituksia. Keskustelussa mukana ollut salibandymaajoukkueen tuore päävalmentaja Petri Kettunen ymmärsi ironian ja kehottikin elvyttämään yhteistyötä uudelleen. Niin Jouni kuin Tero Tiitukin ovat aina tavatessamme kyselleet joukkueen ja poikien kuulumisia.
Joukkue treenasi ensimmäistä kertaa kolme kertaa viikossa, maanantaina THT:lla, keskiviikkona ja torstaina EA:lla. Yhtenä uutuutena ja tuoreena keksintönä aloitimme yhteisharjoittelun Oilers Stars ’93 joukkueen kanssa. Tämä oli kaiketi Johanin alkuperäinen idea, jota sitten yhdessä kehitimme ja saimme Starsin toimihenkilötkin innostumaan asiasta. Ideana kahden joukkueen tunnin yhteinen harjoitus kerran viikossa oli mielestämme loistava. Kenttävuoro maksettiin puoliksi ja joka kerta harjoituksissa oli tarpeeksi pelaajia. Aluksi tarkoituksena olikin sekoittaa joukkueet ja saada pelaajat motivoimaan toisiaan parempiin suorituksiin, mutta aika nopeasti aloimme pelata Inter vastaan Stars harkkapelejä joka torstai. Torstai oli muutenkin oivallinen päivä tällaiseen yhteisharjoitukseen, koska sarjapelit olivat aina viikonloppuisin ja harkkapeli toimi parhaiten valmistavana harjoituksena. Tärkeintä tällaisessa kimppahommassa oli tietenkin se, että molemmat joukkueet olivat mahdollisimman tasavahvoja. Interin ja Starsin väliset pelit päättyivät järjestäen erittäin niukin numeroin ja voitotkin menivät lähes tasan. Toisinaan harjoittelimme erikoistilanteita, ylivoimaa, alivoimaa, vaparikuvioita, toisinaan taas eri pelisysteemejä, interin kielellä tornia, noppafemmaa tai vee-tyyliä. Jälkeenpäin olemme Johanin kanssa joutuneet useasti ihmettelemään, ettei mikään muu joukkue jälkeemme ole innostunut kyseisestä harjoitusmuodosta vaikka useasti mainostimme sen erinomaisuutta.
Kauden alkuun oli järjestetty jälleen viikonloppuharjoitukset ja yhdessäoloa. Tällä kertaa leiri pidettiin Fiskarsin lähellä olevassa Kisakeskuksessa. Normaalin saliharjoittelun lisäksi ohjelmassa oli ainakin saunomista, uimahyppyjä, jalkapalloa, nurmikkosäbää ja makkaran grillausta. Pojat pitivät pelillisiä harjoituksia myös huoneissaan – tosin pelikorteilla – ja panoksena oli tietenkin ”vain luumut”, kun isällisesti yritimme urkkia ettei vain raha vaihtaisi omistajaa. Makkaranpaiston yhteydessä käytiin hyvin avointa ja rakentavaakin keskustelua joukkueen silloisesta tilasta ja tavoitteista. Sunnuntaipäivä päätettiin kaukalossa neljän joukkueen turnauksella, jossa isät hallitsivat kenttätapahtumia kurinalaisella pelillään vieden lopuksi koko turnauksen nimiinsä... ainakin muistaakseni. Tästä viikko eteenpäin ja joukkue matkusti Turkuun.
Mestareiden Cup, 15.9.-16.9.2007 Turku
Syyskuun puolessavälin oli taas se aika vuodesta, kun TPS Turusta oli kutsunut Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen parhaat ’94 joukkueet Mestareiden Cup–nimeä kantavaan turnaukseensa. Interin kohdalla turnauksen ajankohta oli vähintäänkin mielenkiintoinen, pelasimmehan siellä koko kauden ensimmäiset pelimme ja ajoimme sisään joukkueemme uusia pelaajia. Turnaus sujui osaltamme kaksijakoisesti sisältäen huippupelejä ja varsin saamatonta ja ponnetonta puurtamista. Mentaalipuolella oli edelleen eniten korjaamista ja pienten pääkoppien kovettamista turhaa hermoilua vastaan täytyi harjoitella enemmän. Vuoristoratamaiset peliesitykset ja johtoaseman menettäminen vaivasi Interiä tässä turnauksessa. Voitimme alkusarjassa molemmat finalistit TPS Wolvesin ja FoSun, kärsimme rökäletappion Tikkurilan Tiikereille ja lohdutimme ”säälistä” veljeskomppania Tapanilan Erää olemalla ainoa joukkue, joka hävisi heille turnauksessa. Sen verran ristiin eri joukkueet pelasivat, että alkulohkon kakkostila lämmitti mieltämme, mutta lopullinen sijoitus neljän ulkopuolella ei aivan vastannut tavoitteita. Kotimatka alkoi tällä kertaa pari peliä liian aikaisin.
Mestareiden Cupin jälkeen myös Ripa oli liittynyt joukkueeseen. Tämä oli tervetullut lisä, koska Juhon jalkapallokiireet veivät tässä vaiheessa miestä jo vahvasti toisen lajin pariin. Vielä Turun turnauksessa Juho uurasti joukkueen alakerrassa yhtenä varmimmista pakeista ja koko turnauksen parhaista pelaajista, mutta seuraaviin peleihin oli miestä enää vaikea saada. Silloin tällöin Juho kuitenkin pistäytyi vielä treeneissä, mutta oli jo Interille iso menetys ajatellen kevään ratkaisupelejä.
SSBL:n Aluesarja
SSBL:n aluesarja alkoi peleillä lauantaina 6.10. Tikkurilan Tiikeriareenalla ensin Hifk:ta ja sitten kotijoukkue Tiikerit Tornadoa vastaan. Ainakin ’94 sarjan kakkoslohkomme vaikutti ensisilmäyksellä mieluisalta ja mukana olleet joukkueet olivat yhtä lukuun ottamatta tuttuja vastustajia. Tästä yhdestä tuntemattomasta otettiinkin mittaa tässä ensimmäisessä turnauksessa.
Tiikerit Tornado oli ”nostanut” itsensä kilpasarjaan. Edelliskauden haastajasarjan voittaja haastoikin meitä pirteästi ensimmäisen erän ja maalinteko oli meille varsin nihkeätä. Peli kulki kyllä täysin hallinnassamme, mutta B-Tiikerien pistohyökkäyksissä piti kyllä olla hereillä. Ottelun edetessä pelimme vapautui ja muutama maali tehtiin kuin salibandyn oppikirjasta; koko ketju osallistui ja yhden kosketuksen syötöillä pallo pelattiin tyhjään maaliin. Tämä peli Interille selvästi 12-2.
Päivän ensimmäisessä pelissä vastassa oli Hifk ja ennen peliä jo painotettiin omillemme oikeata asennetta, koska vastustaja tiedettiin entuudestaan heikkohermoiseksi ja helposti räjähtäväksi kakaralaumaksi. Sovittiin, että otetaan kovalla vauhdilla vastustajalta heti tila pois ja vapautetaan peli sitä kautta. Taktiikka toimi sovitusti ja kahdessa ensimmäisessä vaihdossa oltiin tehtykin jo kaksi maalia, joista toisen tuomaripari hylkäsikin yllättäen. Tästä päästäänkin pelin toiseen kummalliseen teemaan. Kentällä seurasi temmellystä kaksikin silmäparia harmaapaitaisia herrasmiehiä kuin katsojina pelaajien joukossa. Mikä heidän roolinsa oli, jäi meille epäselväksi, koska pilliin ei viheltänyt kumpikaan juuri koskaan. Katselivatpahan vierestä kun vastustaja hakkasi, sikaili ja solvasi pelaajiamme. Ja kun kukaan ei kerta reagoinut kaukalon tapahtumiin, niin vastustajamme käytös alentui sellaiseksi pelleilyksi, jota emme olisi suoneet kilpasarjassa näkevämme ollenkaan. Tämän pelin perusteella Hifk ei olisi kuulunut kilpa- eikä haastajasarjaankaan, vaan tarkkailuluokkalaisten sählykerhoon purkamaan turhautumisiaan. Selvisimme pelistä hengissä ja oikeutetusti 14-5 numeroilla.
SSBL:n kilpasarjan kakkoslohkon toinen turnaus pelattiin Kerava Areenalla ja Interin vastustajat olivat tällä kertaa SSV Coyotes ja Tapanilan Erä. Turnauksen alla pelattiin vielä harjoitusottelu oman seuran Stars joukkuetta vastaan ja tämä kenraaliharjoitus meni kahden hyvän erän jälkeen kuitenkin penkin alle. Näissä muutaman päivän sisään pelatuissa kolmessa ottelussa pelasimme viisi hyvää erää, mutta neljä huonoa erää, jollaisiin ei ole varaa sitten kun panokset peleissä kovenevat. Peli SSV:tä vastaan alkoi oudon tahmeasti. Vastustaja roikkui hyvin mukana ja pelasi yllättävän pirteätä ja rohkeatakin karvauspeliä. Meidän penkiltä näytti siltä, että kolmannessa erässä heiltä vain loppui kunto ja liike lakkasi täysin. Tällöin punapaitamme ratkaisi pelin muutamalla nopealla maalilla. Loppu pelistä olikin pelkkää nautiskelua vastustajan ollessa täysin hyydyksissä lyöden vain pitkiä purkupalloja meidän päätyyn. Voitto 9-1 lukemin.
Toisesta pelistä Tapanilan Erää vastaan odotettiin tasaista ja reilua vääntöä. Tällä kaudella meidän peleissä nähtyä vahvaa alkua ja nopeita maaleja heti startista nähtiin tässäkin pelissä. Valitettavasti se oli vain vastustaja, jolta tämä taktiikka onnistui täydellisesti meidän seistessä vieressä katsomassa kuinka heiltä onnistui lähes kaikki. Täysin pöllämystyneenä ja ”housut nilkoissa” rämmimme ensimmäiselle erätauolle. Päätimme nollata tilanteen ja aloittaa peli alusta, jolloin toisesta erästä muodostuikin jo paljon parempi. Vastustajan tehdessä vielä muutaman maalin usko omaan tekemiseen loppui ja peli muuttui enää molemmin puolin pelailuksi. Erä oli kaikilla osa-alueilla meitä parempi. Tällä kertaa lukemat heille 11-4.
Sarja jatkui Interin osalta kahdella sarjapelillä Tapanilan Mosahallilla lauantaina 10.11. Vastustajina olivat ensin Keba ja toisessa pelissä Hifk. Viikon harjoitukset olivat pelien alla menneet hyvin ja siksi lähdimme luottavaisina molempiin peleihin. Keba-pelin ensimmäisessä erässä pääsimme parin maalin johtoon, jonka jälkeen maaleja tehtiin suht’ tasatahtiin. Vastustajan pelaajat liikkuivat vauhdikkaasti ja hakivat hanakasti poikittaisliikkeillä vetoja, joita meidän puolustajiemme oli vaikea peittää. Kuitenkin luotimme omaan tekemiseemme ja pelisysteemiimme, joten loppusummerin soidessa taululla oli meille ansaitut voittolukemat 7-3.
Toiseen peliin Hifk:ta vastaan lähdimme hieman ylimielisellä asenteella. Edellinen pelleilyksi muuttunut keskinäinen ottelumme oli vielä muistissa ja homman kuviteltiin olevan omissa käsissämme ja helposti hoidettavissa. Tällä kertaa vastustaja oli päättänytkin pelata tosissaan. Aika pian olimmekin jo kahden maalin takaa-ajoasemissa ja vauhtiin pääseminen kesti yllättävän kauan. Kolmannen erän alkaessa olimme vaihtopenkillä varmoja, että homma kääntyy meille selvästi, mutta Hifk piti pelin tasaisena loppuun asti. Loppupuolen ylivoimamaalilla saatiin sitten täysi pistepotti tästäkin pelistä kotiin vietäväksi 5-4 numeroin. Molemmissa peleissä oli havaittavissa samankaltaisia ongelmia. Pelejä ja palloa hallittiin selvästi, mutta ensiksikin lievä tehottomuus vaivasi maalinteossa ja toiseksi pitkien pallorallien ja painostusjaksojen päätteeksi tulleisiin pallonmenetyksiin ja vastustajien vastahyökkäyksiin ei reagoitu koko viisikon voimalla vaan hyökkääjät jättivät pakkimme liian usein oman onnensa nojaan. Mutta nämä eivät ole meille virheitä vaan asioita, joista otamme opiksi.
Alkusarjan toiseksi viimeisellä kierroksella Myllypurossa 23.11. lauantaina vastaan tulivat Tiikerit Tornado ja SSV Coyotes. Molempiin peleihin suhtauduttiin tarvittavalla vakavuudella, koska pisteet piti varmistaa kotiin vietäviksi. Loppujen lopuksi alkupalaksi pistelimme tiikeriä ja pääruokana nautimme kojoottia, sillä kummassakaan pelissä meillä ei ollut missään vaiheessa hädän päivää. Taktisesti pelasimme sovitulla tavalla, pallonsiirtely ja liikkuminen olivat pääosin näyttävää ja hyvälaatuista eikä jonkin verran sekoitetut pelipaikat häirinnyt pelin rakentelua. Tiikerit nujertuivat puhtaasti 10-0 ja Kojootit kaatuivat 7-2 numeroilla.
Tässä vaiheessa kautta oli joukkueessamme vielä menossa vahva kokeilujen ja opettelemisen vaihe, mutta aloimme olla huolissamme vaihtelevasta menestyksestä. Parhaimmillaan pelimme oli jo todella hyvällä tasolla, mutta epätasaisuus vaivasi esityksiämme. Silloin Jusa tuli itse tarjoamaan apua, kun Johanin kanssa ääneen olimme huolissamme kehityksestä. Olihan Jusa nähnyt paljon pelejämme Oliveria kannustaessaan, joten hänellä oli valmiit konstit jo mietittynä. Ensin kehitettiin joukkueelle yksinkertainen pelitapa, joka piti sisällään yhden hyvin opetellun karvaustyylin, yhden hyvän avauskuvion ja erittäin tiiviin oman pään puolustusasetelman. Jusa toi mukanaan myös enemmän auktoriteettia ja kannustavaa kokemusta, josta pojat ottivat oppia ja terästäytyivät niin harjoituksissa kuin peleissä. Keskittyminen parantui huomattavasti, mutta tietynlainen rentous ja luovuus kuitenkin säilyi varsinkin hyökkäyspelissä. Uusia kuvioita kokeiltiin ensin torstain harjoituksissa Oilers Starseja vastaan ja ensimmäisen kerran tositoimissa alkusarjan viimeisessä turnauksessa Campo Sport Centerissä.
Vastaan marssivat ensin Tapanilan Erän sinipaidat. Edelliseen kohtaamiseen verrattuna Inter oli saanut paljon enemmän itseluottamusta otteisiinsa, mutta se ei riittänyt ihan koko peliä vielä. Puoliväliin asti ottelu oli todella tasainen, mutta sitten vastustajan tekemän ylivoimamaalin turvin he karkasivat kahden maalin johtoon ja jotenkin usko loppui siinä vaiheessa. Loppupuoli pelistä oli edelleen tosi tasaista, mutta kavennusta ei saatu enää aikaiseksi. Erä vei pelin 8-3, mutta nyt oltiin selkeästi oikealla tiellä. Toisessa ottelussa kaatui KeBa 5-2 ja näin pelit jatkuivat Eliittisarjassa. Uusimpia taktisia kuvioita oli tarkoitus myös harjoitella alueliigapeleissä, joista sarakkeessamme oli toistaiseksi pelkkiä runsaslukuisia voittoja.
Inter pojat aloittivat urakointinsa SSBL:n Eliittisarjan ensimmäisessä turnauksessa Porvoossa lauantaina 26.1.2008. Ensimmäisessä pelissä oli vastassa isäntäjoukkue PSS Fighters, joka on rankattu julkisuudessa lohkomme ykkösennakkosuosikiksi. Inter ei moisista arvioista ollut ennenkään välittänyt ja nytkin pelaamaan lähdettiin ennakkoluulottomasti omaan pelisysteemiin luottaen. Keskittyminen ja valmistautuminen aamupäivän ensimmäiseen koitokseen onnistui valmennusjohdon mielestä mallikkaasti ja siksi peli lähtikin odotustemme mukaisesti rullamaan täysin meidän hallinnassa. Maalittoman ensimmäisen eränkin aikana katkoimme lähes kaikki vastustajan avaukset jo keskialueella, iskimme terävillä hyökkäyksillä ja olimme tehdä vastustajan maalivahdista ottelun sankaria. Omaan peliesitykseemme tyytyväisenä pystyimme maltillisesti pelaamalla rakentamaan tarvittavat maalipaikat ja siksi toinen erä olikin meille puhtaasti 4-0.
Kolmannessa erässä vastustaja nosti karvaustaan, mutta sekään ei meidän pelaajien itseluottamusta horjuttanut. Pelin kummallisin vaihe nähtiin PSS:n kahden miehen istuessa jäähyllä yhtä aikaa. Omat punapaitamme kipsasivat tilanteen kunnolla ja porvoolaisten parhaat maalintekopaikat nähtiinkin näiden pelatessa vajaalla. Selvisimme myös erittäin tyylikkäästi palloa halliten vastustajan viime minuuttien kiristä ja näin Eliittisarjan ensimmäisen pelin voitto kirjattiin meille puhtaasti 4-0.
Päivän toisessa pelissä vastaamme asettui AC HaKi. Näiden vantaalaisten kanssa olimme aina vääntäneet tasaisia otteluita. Pelin ennakkoasetelmat olivat sellaiset, että Hakin vaihtopenkki ammotti tyhjyyttään, heillä oli tappiopeli alla ja lyhyt palautumisaika meihin verrattuna. Tämän tiedostaessaan punanuttumme eivät lähteneetkään peliin oikealla asenteella vaan ehkä ylimielisesti suhtautuen. Ja niinpä ottelusta muodostuikin varsinainen kivireki, jota raahasimme perässämme koko 45 minuuttia. Viimeisten minuuttien aikana onnistuimme lyömään hiukan löylyä näille kiville ja nousimmekin 4-1 tappioasemasta maalin päähän, mutta aika loppui osaltamme kesken ja kiri jäi vajaaksi. AC HaKille voitto tästä pelistä 4-3 numeroin. Pelillisesti olimme ehdottomasti päivän paras joukkue Porvoossa. Tappiopeli laskettiin työtapaturmaksi tässä vaiheessa. Jusan mukaantulo myös vaihtopenkille toi poikien otteisiin itsevarmuutta ja he toteuttivatkin valmentajan oppeja esimerkillisesti varsinkin ensimmäisessä pelissä, missä PSS ei saanut yhtään ainoata oman pään avausta omilleen pelin aikana.
Alueliiga jatkui osaltamme heti turnausta seuraavana maanantaina ylemmän jatkosarjan ottelulla. Omalla vuorollamme pelattuun kotipeliin tuli vieraaksi samainen Haki, joka oli syöttänyt meille lauantaina huttukakkia Porvoon mitalla. Tällä kertaa vantaalaiset eivät päässeet yllättämään vaan Inter poistui kaukalosta voittajana vaikka ei vastustaja missään vaiheessa kotijoukkuetta helpolla päästänyt. Alueliigassa Inter lopulta pelasi koko kauden läpi ilman tappioita, joten paikka loppuhuipennukseen ja välierään varmistui ylemmän jatkosarjan lohkovoitolla. Tämän liigan loppuratkaisut pelattiin myöhemmin toukokuun alussa.
SSBL:n Eliittisarjan kakkoslohkon toinen turnaus pelattiin Kauklahden THT-Centerissä sunnuntaina 10.2.08. Järjestelyjen vastuuvuoro oli omalla joukkueellamme ja olikin ilo päästä pelaamaan kotiturnausta omaan kotikaukaloon monen vuoden tauon jälkeen. Vastustajat omiin peleihimme saapuivat Vantaalta ja Järvenpäästä. Edelliset viikot oltiin harjoiteltu pahasti vajaamiehisenä monien viruttua flunssa- ja loukkaantumiskierteessä. Tästä syystä treenien tehotkin ovat jääneet ihan minimiin. Huolta lisäsi myös se, että ensimmäinen pelimme SB-Vantaata vastaan pelattiin yhdeksältä aamulla eivätkä nämä aamupelit olleet koskaan meidän vahvuusaluettamme. Toisin kuitenkin todistimme jo toistamiseen. Edellisessä turnauksessa PSS sai kokea aamu-unet karistaneen Interin tehon ja nyt Pikkujätit jäivät hyvin liikkuneen joukkueemme jalkoihin. Jo valmistautuminen pukukopissa ja ulkona antoi osoittaa, että nälkää ja tahtoa riittäisi. Jälleen myös sovitun taktiikan noudattaminen onnistui kiitettävästi, mutta vastustajan maalivahdista olimme taas tekemässä sankaria. Vaikkakin numeroiden valossa peli oli tasainen, niin meidän maalintekopaikkojen lukumäärä oli selvästi suurempi kuin vastustajamme. Peli meille 4-2.
Tunnin huilaamisen jälkeen kaukaloon marssi vastaamme Järvenpään SB-97. Peli oli pitkään maaliton ja melkoista coast to coast -salibandyä. Tilanteita oli kummassakin kentän päädyssä ja molempien maalivahtien hyvät torjunnat pitivät numerot nollilla aina toiseen erään asti. Sitten avasimme maalihanat siirtymällä jo 4-0 johtoon ennen kuin vastustaja kavensi kahdella maalilla erän loppupuolella. Nyt alkoi väsymyskin näkyä toipilaassa joukkueessamme. Omat paikat eivät enää löytyneetkään kentältä niin hyvin ja päätöntä ryntäilyä ja kohellusta alkoi esiintyä. Homma oli karata käsistä, mutta tsemppiä ja sisua oli sen verran mukana, että peli saatiin hoidettua kunnialla kotiin 6-3 numeroin. Loukkaantumisherkkyys oli vain joukkueessamme turhan suuri. Tähän ei voinut olla kuin yksi syy: alkulämmittelyyn, lenkkeilyyn, venyttelyyn ja palautteluun ei suhtauduttu vieläkään tarpeeksi vakavasti.
Etelä-Suomen aluesarjassa Inter varmisti ensimmäisenä joukkueena D -94 poikien sarjassa lopputurnauspaikan. Tämä varmistui eliittisarjan A-lohkon peleissä sunnuntaina 2.3. Järvenpäässä. Interin vastustajina olivat PSS Fighters Porvoosta ja AC Haki Vantaalta, joista molemmista väännettiin voitot hyvän pelaamisen ansiosta. Ensimmäisessä ottelussa vahvaa itseluottamustamme yritti horjuttaa PSS Fighters. Edellisestä kohtaamisestamme meillä oli 4-0 voitto alla ja tästä pelistä tuli lähes tuon toisinto. Vastustajan hyökkäykseen lähdöt katkottiin järjestäen jo keskialueella ja nopeilla vastaiskuilla iskimme takaisin. Jälleen kerran PSS:n maalivahdin loistavien torjuntojen ansiosta numerot pysyivät siedettävinä, mutta maalipaikkoja laskettaessa oli mittari reilusti plussalla meidän puolelle. Toki PSS:llä oli etsikkoaikansa viimeisessä erässä, mutta oman maalivahtimme muutamat loistotorjunnat ja koko joukkueen uhrautuva puolustaminen teki yrityksistä turhia. Loppunumerot meille 7-3.
Päivän toisessa pelissä Hakunilan vauhtikone lähti haastamaan itsevarmaa Interiä. Pelissä oli mukavasti panosta juuri tuon lopputurnauspaikan varmistamisen osalta. Vaikka Haki tekikin ottelun ensimmäisen maalin, käänsimme pelin eduksemme jo hyvissä ajoin emmekä luopuneet turvallisesta johdostamme missään vaiheessa. AC Hakillakin oli omat paikkansa, mutta jälleen onnistunut, lähes loistava maalivahtipeli ja uhrautuva puolustaminen pitivät joukkueemme pois pinteestä loppusummeriin asti. Voittopisteet punapaidoille tästä pelistä 9-5 numeroin. Kun muut joukkueet samalla pelasivat jälleen mukavasti ristiin, niin joukkueemme pistepotti kasvoi tarpeeksi suureksi varmistamaan meille lohkossamme vähintään kakkospaikan. Ykköspaikkaan tarvitsimme käytännössä enää yhden pisteen viimeisistä kahdesta pelistä.
Viimeiset eliittisarjan turnaukset pelattiin sunnuntaina 30.3. Myllypurossa. A-lohkossa pelannut Inter oli siis jo varmistanut lopputurnauspaikan, joten panoksena oli vain lohkovoitosta pelaaminen. Liekö tästä syystä, ja erittäin varhaisesta aikataulusta johtunut, että joukkue ei saanut millään konettansa käyntiin aamun kummassakaan ottelussa. Ensimmäisessä pelissä SB-Vantaa Pikkujättejä vastaan luotiin kyllä lukematon määrä paikkoja vastustajan maalille ja varsinkin viimeinen erä oli melkoisen yksipuolista mylläkkää mustapaitojen päädyssä, mutta palloa ei vaan saatu verkon perille. Tästä pelistä tappio 1-3 numeroin. Toisessa pelissä vastaan tullut SB-97 Järvenpäästä piti yllä hyvää liikettä ja kun oma liikkumisemme oli kuin purukumit kengänpohjissa, niin vaikeata on saada peliä hallintaan. Kaksi ensimmäistä erää mentiin suht tasaisesti, ehkä Interin hienoisessa painostuksessa, mutta pelin neljä viimeistä minuuttia olivat joukkueelle sysimustia. SB-97 käytti tällöin paikkansa tehokkaasti ja jengimme oli nöyrryttävä 6-5 numeroin. Koska jälleen lohkon muutkin joukkueet pelasivat mukavasti ristiin, Inter menee lopputurnaukseen kuitenkin lohkovoittajana. Rehellisesti oli myönnettävä, ettei Inter pelannut huonosti vaan vastustajat olivat enemmän hereillä, ja myös perinteisesti tuomariparit olivat tuon taivaallisen kuutamolla salibandyn säännöistä.
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
SSBL:n Aluesarjan Lopputurnaus
Sitten olikin vuorossa aluesarjan lopputurnaus Tikkurilassa Tiikeri Areenalla. Turnauksessa pelasivat selvästi Etelä-Suomen parhaat ’94 joukkueet ja siinä seurassa Interin saavuttama kolmas tila ja pronssimitalit olivat todella kova suoritus. Pelasimme turnauksen kaikki neljä peliä suhteellisen tasaisella suoritustasolla ja vain kaksi huonoa erää koko viikonloppuna tiputtivat meidät finaalista. Vielä pronssiotteluun sattui yksi heikompi erä, mutta sen mukanaan tuomat vaikeudet pojat selvittivät kiitettävästi ja saivat ansaitusti mitalit kaulaansa.
Viikonlopun pelit aloitettiin lauantaina SB-Vantaa Pikkujättejä vastaan. Jo pukukopista peliin lähdettyämme tiesimme, että homma hoidettaisiin kotiin, niin päättäväinen oli punapaitaryhmä. Pelissä ei joukkueellamme ollut alun uinailun jälkeen missään vaiheessa varsinaista hädän päivää vaan se oli alusta asti lähes täydellisesti hallinnassamme. Tasaisesti maaleja nakutellen loppusummerin soidessa olimme tehneet kuusi maalia vastustajan kahta vastaan. Tämä oli yksi kauden parhaista peleistämme. Lauantain toisessa pelissä ratkaistiin alkulohkon ykköspaikka ja vastaan asettui Tapanilan Erä. Tämän pelin alkuun sattuikin sitten se ensimmäinen huono erä. Vastustajamme karkasi melko nopeasti 3-0 johtoon. Toisessa erässä pääsimme vihdoin omalle tasollemme ja alkoi valtaisa kiri, joka huipentui kolmannen erän loppupuolella, mutta aivan tasoihin asti ei paukut tällä kertaa riittäneet. Tapanilan sinipaidoille voitto 6-4 numeroin.
Tässä vaiheessa välieräparit olivat tiedossa ja sunnuntain ensimmäisessä pelissä vastaan asettui Tiikerit Energy. Ensimmäinen erä oli hieman jännityksestä johtunutta hapuilua ja vastustaja karkasi jo kolmen maalin johtoon. Toisessa erässä nähtiin taas parasta Interiä koko kaudella ja takaa-ajo oli alkanut. Parhaimmillaan oltiin jo maalin päässä, mutta valitettavasti yksi heikko erä söi pelimiehiltämme ilon ja hieman alistuneesti päästimme Tiikerit finaaliin 6-2 numeroin. Pronssiottelussa vastaan asettui jälleen Loiskeelle välieränsä hävinnyt Tapanilan Erä. Koko peli oli suhteellisen tasaista vääntöä vaikka pelin hallinta aaltoilikin mukavasti joukkueelta toiselle. Toinen erä ja kolmannen alku oli muodostua katastrofiksi, kun vastustaja tuli aikalisänsä jälkeen kolmen maalin takaa ensin tasoihin ja sitten vielä johtoon, mutta joukkueemme sai loistavasti kasattua itsensä ja vuorostaan nostettua itsensä kahden maalin johtoon ennen viimeisiä minuutteja, joista muodostuikin taas kerran todellinen trilleri Erän saatua vielä yhden kavennusmaalin viimeisellä peliminuutilla. Voitto ja pronssimitalit kuitenkin jäivät ansaitusti Interille numeroin 7-6.
Kauden alussa ei joukkuettamme povattu pääsevän edes lopputurnaukseen. Lopputurnauksen ennakkoasetelmissa ei edelleenkään julkisuudessa uskottu Interin menestykseen. Itse tiesimme joukkueemme potentiaalin ja finaalipaikkaankin uskottiin loppuun asti. Ennakkosuosikin paineista ei meidän tarvinnut kärsiä ja monelle muulle joukkueelle menestymättömyys näyttikin olevan kovempi pala purtavaksi. Tällä tasolla marginaalit olivat hyvin pieniä ja hieman paremmalla onnella olisimme olleet lopputuloksissa vieläkin korkeammalla. Toki samalla tavalla voivat sanoa kaikki mukana olleet joukkueet. Taidollisesti emme hävinneet muille, fyysisesti joukkueemme oli liian hajanainen, mutta taktisesti olimme sarjan huipulla. Tästä suurin ansio lankesi Interiä avustaneelle Jusa Markelinille ja tällöin heräsikin toive yhteistyön mahdollisesta jatkumosta tulevaisuudessa. Tarvitsihan tuleva edustusjoukkue valmentajan itselleen.
Viela Kolme Turnausta Jäljellä
Ennen kevään viimeisiä tapahtumia joukkue kärsi melkoisesta väsymyksestä. Kausi oli ollut kuitenkin melko raskas. Alueliigan loppuhuipennukseen Myllypuroon pääsimme puhtaan pelin lohkovoittajana suoraan välierään. Siinä vastaan asettui AC Haki tiukan väännön jälkeen taipui 7-5 numeroin. Finaalivastustajaksemme taas marssi – ei niin yllätyksellisesti enää – Tapanilan Erä. Tämäkin peli väännettiin loppuun asti todella tasaisesti, mutta tällä kertaa oli Interin vuoro jäädä kakkoseksi numeroin 4-3. Koko kauden hyvin sujuneesta alueliigasta kuitenkin tulleet hopeiset mitalit lämmittivät mieltä, koska joukkue oli todellakin hajoamassa pitkän yhdessäolon jälkeen. Vielä oli tarkoitus haalia muutamat mitalit ennen joukkueen lopettamista, ensin Oilers Junior Gamesista ja sitten vielä Hesburger-Cupista Seinäjoella.
Junior Gamesissa joukkueiden tasoerot olivat taas varsin kirjavia. Ensimmäisessä pelissä turpaan sai FBC Elit 11-0, Sitten väännettiin tiukasti ruotsalaisen Älvsjö B:n kanssa vaikka numerot olivatkin meille melko selvät 9-3, ja alkusarjan viimeisessä pelissä taas lyötiin pataan Oilers Huntersia 12-0. Tässä pelissä Interin 17:stä kenttäpelaajasta peräti 13 pääsi pisteille, mikä kertoi jotain joukkueen tasaisuudesta. Inter suoriutui siis välieriin maalierolla 32-3. Välierässä kentälle juoksi mielenkiintoinen vastus. AC Haki ja SB-97 Järvenpäästä olivat yhdistäneet parhaat pelaajansa. He pelasivatkin seuraavan kauden nimellä AC Haki Team, mutta vielä OJG:ssa vain AC Hakin nimellä. Oli selvääkin selvempi, että tällaisesta ryhmästä tultaisiin vielä kuulemaan jatkossa. Tällä kertaa Inter oli kuitenkin parempi ja eteni finaaliin numeroin 4-3.
Finaali pelattiin Tapiolan Urheiluhallilla, joten puitteet olivat makoisat. Toinen puoli katsomosta oli täynnä kovaäänisiä ruotsalaiskannattajia ja toisella puolella vastaan huusivat Oilersmieliset. Vastustajana oli Älvsjön A joukkue. He olivat tulleet Espooseen isolla ryhmällä ja jakaneet sen kahdeksi eri joukkueeksi. Finaalissa pelasi ennalta kovempi ryhmä, joten alkusarjasta hyvän voiton jälkeen saatu mielihyväntunne karisi aika äkkiä pois puserosta kun peli alkoi ruotsalaisten vyörytyksellä. Interiltä meni todella pitkä aika tajuta mitä tapahtuu ja pojat viipelsivät kentällä kuin päättömät kanat ja joukkueen kuviot olivat kokolailla sekaisin. Loppusummerin soidessa oli taululla tylyt tappionumerot 7-3, mutta loppujen lopuksi pelin edetessä punapaidat uskaltautuivat pelaamaan enemmän ja ottelu tasoittui huomattavasti ensimmäisestä erästä vaikkakin se ratkesi reilusti ennen loppua. Mutta jälleen hopeiset mitalit lämmittivät mieltä seuran oman turnauksen jälkeen. OJG taika jäi, sillä Oilers Inter ei pystynyt kertaakaan voittamaan omaa kotiturnaustaan.
Junior Gamesin jälkeen seurasikin sitten poikien tähänastisen pelaajauran jännittävimmät päivät. Palaan näihin 94-syntyneiden edustusjoukkueen muodostamiseen tähdänneisiin try-outeihin hieman myöhemmin. Käydään ensin Seinäjoella katsastamassa Hesburger-Cup, jonne Inter lähti try-outien jälkeen 14 pelaajan voimin. Raskaiden try-outien jälkeen pelattu Seinäjoen turnaus ei sytyttänyt enää väsynyttä joukkuettamme pelaamaan omalla tasollaan, joten tappio finaalipelissä oli sielläkin tosiasia. Turnaus oli hienoinen pettymys tasonsa puolesta, mutta matkana varsin onnistunut ja mieleenpainuva. Alkusarjassa ja välierässä pyörittelimme mennen tullen pohjanmaan poikia. Finaalissa nokitusten aloituksessa seisoikin tuttuja AC Haki Teamin pelaajia, joten silloin jouduimmekin taas vääntämään täyden päivätyön selviytyäksemme voittajina joukkueen historian viimeisestä turnauksesta. Niin vain kävi, ettei kahteen ketjuun kutistunut pelaajistomme saanut aikaiseksi yhtä ainutta maalia, kun vastustaja teki kuitenkin kolme, ja taas oli tyytyminen - joo, ne lämmittivät tälläkin kertaa – hopeisiin mitaleihin. Seinäjokireissun parasta antia taisi kuitenkin olla vierailu Pouttulassa Einon vanhempien kesäpaikassa, ja yöpyminen Isokyrössä Kalliojärven Viihdekeskuksesta vuokratussa talossa. Siellä olimme kuin herran kukkarossa keskellä keväistä pohjalaista maisemaa nauttien lätkän MM-kisoista ja omista eväistä.
Edustusjoukkueen Kasaaminen Alkaa
Viimeisellä kaudellaan Oilers Inter pelasi 52 peliä, joista 35 oli voittoisia, kaksi tasapeliä ja 15 tappiollisia. Maaleja joukkue teki kauden aikana 399 ja päästi omaan päähän 182 maalia. Pistemiehinä kunnostautuivat jokseenkin samat pelaajat kuin edellisilläkin kausilla, Nicke, Niku, Saku, Ossi, Henri, Tumppi ja Opa etunenässä. Plus/miinus –tilaston kärjessä oli myös alakerran varmoja puurtajia, Nicke, Leo, Ripa, Dalle, Niku ja Saku. Juho Valakari joutui kauden aikana priorisoimaan ykköslajiaan jalkapalloa eikä tämän vuoksi pelannut kauden aikana enää kuin viisi peliä. Jalkapallo vei tässä vaiheessa yhden parhaimmista pelaajista joukkueestamme. Juhon lopetettua salibandyn ja Henkan päättäessä jatkaa uraansa hieman keveimmissä merkeissä Interin pelaajista 18 poikaa päätti yrittää seuraavan kauden edustusjoukkueeseen try-out testitapahtuman kautta.
Toukokuisia try-outeja edelsi seuran puolelta täysi kaaos. Valmentajaa tulevalle kaudelle etsittiin jo pitkin talvea, mutta ehdokkaista yksi toisensa jälkeen kieltäytyi pestistä. Kakkosvalmentajia olisi vielä kait ollut tarjolla jopa entisten liigapelaajien keskuudesta, mutta kukaan ei halunnut sitoutua tehtävään. Katselmuksen ajankohtaa siirrettiin vähän väliä myöhäisemmäksi ja myöhäisemmäksi, koska valmentajaa ei vain löytynyt. Inter olisi halunnut Jusan, mutta hänkin kohteliaasti kieltäytyi päävalmentajan paikasta tuleviin kiireisiinsä vedoten. Vielä huhtikuun lopulla Olarin koululla pidetyssä tiedotustilaisuudessa ei valmentajan nimeä ollut esillä, joten Johanilta ja minulta tiedusteltiin olisimmeko valmiita jatkamaan Interin kanssa vielä yhden kauden. Me olimme kuitenkin aika vahvasti asennoituneet vetäytyvämme ainakin vähän takavasemmalle.
Seura keksi sitten ehdottaa Andy Packalénia virkaan. Andyn mahdollinen valinta herätti kiivasta keskustelua ’94 joukkueiden valmentajien ja vanhempien keskuudessa. Ainakin Vallen kanssa pidimme palaverin, missä päätimme ettemme hyväksy Andya ainoaksi valmentajaksi. Toimistolla pidettiin vieläkin optimistisesti kiinni sovituista katselmuspäivistä vaikka dead line valmentajan löytämiselle oli mennyt jo ohi. Lopulta tapahtui se ihme, mitä kaikki olivat odottaneet, mutta mihin kukaan ei ollut enää uskonut. Olimme sopineet seurajohdon kanssa palaverin Tapiolan Urheiluhallille, jossa meillä ’94 ikäluokan joukkueiden toimihenkilöillä oli tarkoitus tyrmätä Andyn valinta edustusjoukkueen ainoaksi valmentajaksi. Kokouspaikalla odotti Andyn lisäksi myös vieras kasvo, joka esiteltiin Sami Koskiseksi. Herrat esittelivät itsensä ja tässä vaiheessa leuat retkahtivat rintaa vasten. Mistä oli löytynyt tämä valmentajakultakimpale, jonka meriittilistalta ei puuttunut todellakaan mitään. Nopeasti teimme yksimielisen päätöksen että try-outit pidetään sovittuina päivinä Samin ja Andyn johdolla. Hexi tunnusti Samin varmistuneen vasta samana päivänä ja kun hänelle oli luvattu, että Andy hoitaa puolet harjoituksista, niin meille positiivisen päätöksen tekeminen oli helppoa. Heti palaverin päätyttyä Sami tuli kysymään halukkuuttani lähteä kolmanneksi valmentajaksi rinkiin. Sami oli kuullut suositukset Jusalta, joka oli ehdottanut minua mukaan toimintaan. Lopulta kävi niin, että Sami ottikin homman niin tosissaan, että käytännössä hän veti kaikki edustusjoukkueen harjoitukset Andyn ja minun antaessa parasta mahdollista taustatukea kaikissa vaiheissa.
Varsinaisia kolmipäiväisiä katselmuksia varten tein kaikista Interin pojista arviot molemmille uusille valmentajille. Muistiinpanoissa näkyivät tehot, plus/miinukset, kätisyydet sekä lyhyet luonnehdinnat pelaajista. Myös minun pyynnöstä valintoja olivat tekemässä myös Jusa, koska hän tunsi ainakin Interin pelaajat varsin hyvin, sekä Hexi samoista syistä. Olimme Johanin kanssa varsin luottavaisia omiemme puolesta, koska juuri näitä kolmea päivää varten olimme kehittäneet poikia viimeiset kuusi kautta ja Interin juniorit näyttivät muiden kokelaiden joukossa lähes ylivertaisilta.
Kahden ensimmäisen päivän päätteeksi osa pojista kuulivat jo valinnoistaan, mutta lopullinen joukkue nimettiin sitten kolmannen päivän lopuksi. Yhtä lukuun ottamatta ei isompia yllätyksiä joukkueen muodostamisessa tullut. Interin 18:sta yrittäjästä 15 valittiin edustusjoukkueeseen. Mutta se yksi yllätyskin oli liikaa. Siinä tiputettiin joukkueesta ahkera harjoittelija, kova laukoja, selkeä maalintekijä ja mikä nolointa, melko harvinainen raitin puolen pelaaja. Jälkeenpäin järkeilin valitsijoiden kommentteja ynnätessäni, että Interkasvatti saattoi joutua ikävän poliittisen pelin nappulaksi. Valitsijat olivat alkaneet ehkä pelätä ulkopuolisten reaktioita, jos kaikki Interin pelaajat olisivat päässeet mukaan. Heidän oli ”pakko” myös ottaa mukaan enemmän muiden joukkueiden pyrkijöitä, jotta valinnat olisivat näyttäneet uskottavammilta. Tuntui siltä että Interin pelaajille oli asetettu viidentoista pyrkijän katto, jolloin osa heistä joutui kohtuuttoman suurennuslasin alle, jotta heidät voitaisiin pudottaa pienimmästäkin mahdollisesta virheestä. Tästä johtuen ainakin muutama pelaajamme kärsi selvästi valintakriteereistä ja yksi sitten jouduttiin uhraamaan likaisen pelin alttarille. ”Alaikäisinä” mukaan tulivat kolme ’95 syntynyttä pelaajaa, Saku, Oliver sekä maalivahdiksi Roni Nurmela. He kaikki nuoresta iästään huolimatta olivat ansainneet paikkansa. Interin viidentoista pelaajan lisäksi muista Oilersin joukkueista mukaan pääsi 7 pelaajaa. Joukkueen aloitettua harjoittelun täydennettiin puuttuvat osaset myös joukkueenjohdon osalta. Olli Leinosesta tuli joukkueen johtaja ja Johanista huoltaja.
Oilers Inter Epilogi
Oilers Interin ’94 poikien joukkue lakkasi olemasta siinä muodossa missä se oli totuttu tuntemaan. ’94 poikien edustusjoukkue jatkoi pitkälti Interin hengessä, koska sen runkona toimi Interin kokeneet pelaajat. Tämä oli todistuksena siitä hyvästä työstä, mitä joukkueemme sisällä oli viimeisten kuuden vuoden aikana tehty. Näiden vuosien aikana joukkue saavutti 16 mitalia pelaamissaan turnauksissa ja sarjoissa. Joukkueen rungon muodostaneita alkuperäisiä Interiläisiä oli loppuun asti mukana 14 poikaa! Nämä kyseiset juniorit olivat kuuden vuoden aikana saaneet seurakseen uskomattomia kavereita ja upeita pelimiehiä, joista loppujen lopuksi muodostui ainutlaatuinen joukkue, jossa yhteishenki ja tekemisen meininki oli aina parasta laatua. Öljypojissa pelasi kuuden vuoden aikana 30 pelaajaa, joista osa kaikki kaudet, osa sitten selvästi vähemmän.
Kuuden kauden aikana Interissä pelanneet pojat saivat kukin oman jäsennumeronsa.
1. Olli Alanen 1.9.2002
2. Aleksi Haaksiala 1.9.2002
3. Joel Ilveskero 1.9.2002
4. Niklas Jussila 1.9.2002
5. Leo Leinonen 1.9.2002
6. Henri Luoma 1.9.2002
7. Niklas Malinen 1.9.2002
8. Dalton Nykky 1.9.2002
9. Niklas Paul 1.9.2002
10. Toni Stolt 1.9.2002
11. Matias Vanonen 1.9.2002
12. Ossi Koskinen 3.9.-1.10.2002
13. Joel Soini 3.9.-1.10.2002
14. Antti Ylinen 3.9.-1.10.2002
15. Tommi Sorvari 3.9.-1.10.2002
16. Henri Wahlman 3.10.2002
17. Petteri Haro 8.10.-31.10.2002
18. Oliver Markelin 8.10.-31.10.2002
19. Markus Appelqvist 18.8.2003
20. Tomas Makkonen 18.8.2003
21. Saku Hirmasto 1.9.2003
22. Miska Kettu 27.10.2003
23. Arttu Kilpeläinen 27.10.2003
24. Juho Valakari 16.8.2004
25. Ville Wuorenjuuri 1.9.2004
26. Olli Lehmusvuori 22.8.2005
27. Eino-Juhani Pouttu 13.8.2007
28. Sami Luoma 20.8.2007
29. Robert Kantele 31.8.2007
30. Christian Clayhills 26.11.2007
Valmentajatkin saivat yhdenlaisen kiitoksen tekemästään työstä 22.10.2011, kun ensimmäinen Interin kasvateista nousi miesten edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon Ruskeasuon hallissa M-Teamia vastaan. Ossi Koskisen rooli ei tässä pelissä ollut vielä valtava, mutta erään virstanpylvään hänkin saavutti urallaan. Ossin astuessa kaukaloon Hexi Arteva huomasi heti onnitella myös entistä valmentajaa, koska ei kenelläkään olisi ollut asiaa miesten edustusjoukkueeseen ellei olisi ollut laadukkaassa juniorivalmennuksessa J. Kuka mahtaa olla sitten seuraava, Olli Alanen vai joku muu? En mene veikkaamaan, koska tätäkin kirjoittaessa voi samaan aikaan kaukalossa tapahtua mitä vain.
Valmennuspuolella kuuden vuoden aikana tapahtui myös huimaa kehitystä. Seuralla ei ollut tarjota minkäänlaista pelikirjaa aloitteleville valmentajavanhemmille. Myöhemmin siitä jo puhuttiin ja Jussi Jäntti jopa yhtenä vuotena palkattiin tekemään sellainen, mutta eipä tuo taida olla vieläkään valmiina. Ensimmäisellä kaudella lähinnä seurattiin vierestä, mitä Hexi, Petteri ja sekalaiset pelaaja-valmentajat pojille opettivat. Silloin heräsi myös kiinnostus oppia itse valmennusta ja lajia ylipäätään. Aikaisemmin olen jo kertonut kuinka suurin osa alan kirjallisuudesta tuli ruotsista ja sen lisäksi, että piti opetella lajin hienouksia, piti opetella myös rakkaan naapurin kielellisiä hienouksia... saatana! Ei mulla itse asiassa ollut vaikeuksia opetella lajia vieraalla kielellä, mutta enemmän harmitti se, että parhaat opit muka tulivat naapurimaasta. Joka tapauksessa Johan ja minä kehittelimme jatkuvasti omia harjoittelukuvioita, koska halusimme kaikkien treenien olevan mahdollisimman pelitilanneomaisia. Kritiikistä huolimatta keskityimme ensisijaisesti viisikkopelaamiseen, koska vasta kun viisikkopeli tulee selkärangasta, niin pienpeli kehittää kunkin pelaajan yksilötaitoja. Tällaista pienpeleissä opittua kaksinkamppailua, kulmavääntöä ja lyhytsyöttöpeliä harjoittelimme vasta vanhemmalla iällä ja se oli mielestämme oikea vaihtoehto.
Yhdestä asiasta olemme ainakin erittäin ylpeitä. Oilers Inter harjoitteli paljon erikoistilanteita. Meillä oli erilaisia kuvioita hyökkäyspään sisäänlyönteihin, erittäin tehokas vaparikuvio, josta oli pari eri variaatiota, avauskuvioita omasta päästä oli muutama, yli- ja alivoimaa harjoittelimme paljon sekä potentiaaliset rankkarivetäjät olivat tiedossa, koska niitäkin harjoiteltiin paljon. Vapareista sekä hyökkäyspään sisäänlyönneistä teimme useita maaleja opeteltujen kuvioiden avulla. Mainitsin tämän siksi että esim. NG 94 ja NG B joukkueissa ei harjoiteltu lainkaan sisäänlyöntejä eikä vapareita. Tätä ihmettelinkin useasti, koska erikoistilanteiden hallinta on nykyään pelissä todella suuressa roolissa. Inter harjoitteli myös poikkeuksellisen paljon pelitaktiikkaa. Tämän olen vasta jälkeenpäin tajunnut. Toki joukkueen pojat olivat oikeasti poikkeuksellisen lahjakkaita ja perustekniikan hyvin hallitsevia, mutta Sami Koskinen opetti seuraavalla kaudella yhden kuolemattomimmista opeistaan minulle: ”Sä voit opettaa loputtomasti erilaisia kuvioita, taktiikoita, systeemejä ja voit piirrellä taululle liikeratoja ja syöttökuvioita, mutta niin kauan kun pelaajat eivät OSAA SYÖTTÄÄ, on kaikki edellä mainittu täysin turhaa.” Siksi NG 94 harjoitteli ensimmäisellä kaudellaan lähes yksin omaan syöttämistä.
Myös yhteiset treenit Oilers Stars –joukkueen kanssa oli erinomainen idea. Pystyimme tarvittaessa jokaisena torstaina käytännössä kokeilemaan aikaisemmin viikolla opeteltuja asioita. Vuotta vanhemmat pojat harjoitteluvastustajana sytyttivät omamme pelaamaan joka kerta ja torstaisten treenien syke nousi todella korkealle. Koska joukkueemme oli oikeasti kovassa iskussa, kiitos myös Jusan, meistä tuntui siltä, että vanhemmat Oilers pelaajat kävivät tappion tullessa todella lämpiminä. Tällä saattoi olla suurempi merkitys tulevaisuudessa kuin moni edes tajusi ajatella. Nuorempien junnujen tasaväkinen vääntö vanhempia vastaan herätti heissä kummallista kateutta, mikä näkyi vielä vuosien päästä joukkueiden yhdistäessä voimansa B-junioreissa. Interin uskottavuutta treenipeleissä saavutetut voitot ainakin kasvattivat reilusti ja viikonloppujen turnauksiin lähdettiin useasti hyvällä itseluottamuksella. Vielä yksi vahvuus, minkä joukkue oppi jo alkutaipaleellaan oli lyhyet ja lentävät vaihdot. Tämä siksi että pelasimme alkuvuosina useasti vanhempia ikäluokkia vastaan, jolloin ei pärjännyt ellei vaihtanut useasti ja usein lennosta, koska pelikatkoja ei ollut tarpeeksi. Tätä osaamista hyödynsimme paljon tulevina vuosina ja monesti pystyimmekin juoksemaan vastustajalta jalat alta. Lopuksi mainitsen vielä Interin loistavat kummipelaajat ja heistä erityisesti Tero Tiitun ja Jouni Vehkaojan. Molemmat salibandyikonit kyselevät edelleen poikien kuulumisia aina halleilla törmätessämme. Ja olihan Interin kummiluettelossa vielä kolmaskin maailmanmestari, Esa Jussila. Voiko kenenkään juniorin vanhemmat tai valmentajat toivoa pelaajilleen parempia, urheilullisempia tai esimerkillisempiä esikuvia kuin edellä mainittu kolmikko?
Tässä tämä yhden Espoon Oilersin menestyksekkäimmän salibandyjoukkueen tarina sitten oli. En pysty sanoin kuvaamaan kuinka ylpeä olen kaikista pojista, jotka joukkueessa pelasivat. Salibandy lajina ja Inter joukkueena antoi itselleni aivan uudenlaisen sisällön elämääni. Todennäköisesti tulen kantamaan salibandysydäntä koko ikäni ja se tulee olemaan aina erittäin tärkeässä roolissa yrittäessäni pitää itseäni järjissäni tässä kiihtyvässä elämänmenossa. Tällainen reikäpallopeli harrastuksena on ehdottomasti yksi parhaista, olit sitten pelaaja tai vain katsoja. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on enemmän kuin direktiivit sallisivat. Urheilu pelasti minut pelkältä musiikilta, mutta molemmat täydentävät toisiaan erinomaisesti, vaikka ovat myös ääripäitä monen individuaalin ajatuksissa. Loppujen lopuksi molemmissa on kyse yksinkertaisesta mielen ja kehon hallinnasta. Kutsuttakoon sitä tässä vaikka nimellä rock’n’roll, niin ainakin minulle tulee todella hyvä mieli... ja jos joku luuli, että historiikki loppuu tähän, niin väärin meni! Tästä on sujuvaa siirtyä kirjoittamaan myös Oilers NG 94 –joukkueen edesottamuksista, koska se satu päättyi tuhkimotarinaan ja toi ainakin minun elämääni yhden mielenkiintoisimmista persoonista, mitä olen koskaan tavannut. Jatkoa odotellessa Inter historiikki vaikenee ja NG 94 syntytarina alkaa hahmottua. Tuhannet kiitokset kaikille Interin historiassa mukana olleille pelaajille ja vanhemmille. Tulen muistamaan teidät kaikki ikuisesti!!!
| Next > |
|---|