NG B pelasi SM-sarjassa kaksi peliä viime sunnuntaina ja maanantaina. Ensimmäisessä pelissä tuli naapurinpojilta turpaan ja toisessa pelissä vahvemmilta pataan. Lauantaina allekirjoittanut seurasi on-line tulospalvelusta, kuinka muut SM-sarjajoukkueet pelasivat kummallisia pelejä ympäri suomea – pelejä, joissa ennakkokaavailujen mukaan toisen piti joko voittaa selvästi tai molempien vääntää tasaisesti, mutta lopputulokset olivatkin yllättäviä. Toisaalta pelien sisällä tapahtui ihmenousuja kuin myös totaalisia romahduksia. Kun sitten tuli oma vuoromme pelata, niin saivatpahan muut ympäri suomea tulospalvelun kautta todeta, kuinka kummallisia voivat salibandypelit olla.
Sunnuntaina Indians B94:ää vastaan johdimme pelin puolessa välissä 5-0 ja toisen erän lopussakin vielä 6-2, mutta viimeinen erä hävittiin 2-8. Tätä minä kutsun turpaansaamiseksi. Maanantaina jatkettiin siitä, mihin sunnuntaina jäätiin. Tapanilan Erä meni ekassa erässä jo 3-0 johtoon ja usko omaan tekemiseen on koetuksella, peli ei kulje ja vastustaja pyörittää mielin määrin. Toisen erän lopussa numerot olivat Erälle jo 8-2 ja pelin luultiin olevan ohi. Kolmas erä ja runsaassa viidessä minuutissa NG B iski 5 maalia ja nousi yhden päähän vastustajasta. Tällä kertaa kiri ei kuitenkaan riittänyt, pataan tuli ja pisteet jäivät Mosalle.
Syitä moiseen vuoristoratapelaamiseen on varmasti monia, mutta suurin riski tappioiden käsittelemisessä on se, jos vikaa ei löydetä itsestä. Jokainen tekee virheitä ja niiden tunnustaminen on ainoa tie niistä oppimiseen. Jokaisella meistä on eteisessä tai kylppärissä kotona peili. Nyt nenä kiinni siihen ja pitkä tuijotus sitä kaveria silmiin, joka sieltä vastaan katselee. Kysykää siltä, mitä te voisitte itse tehdä ensikerralla paremmin!