Kesällä kuului... nauttia kaikesta mahdollisesta

Imaginaerum_masteringNyt se urakointi tulevan Nightwish -levyn kimpussa sitten loppuu. Holopainen, Karmila ja Kinnusen Tero saivat tulevan Imaginaerum -albumin miksaukset valmiiksi ja testimasterointeja koko levystä tehtiin jo alkukesästä useita. En pysty sanoin kuvaamaan millainen musiikillinen ilotulitus on luvassa. Edellisen levyn jälkeen totesin bändille mahdottomaksi tehtäväksi enää mitenkään ylittää musikaalisesti monipuolinen ja täydellisyyttä hipova Dark Passion Play – vaan väärässä olin. Bändin fanien puolesta vain harmittaa se pitkä odotus minkä he joutuvat vielä kestämään. Eikä sitä tuskaa lievitä yhtään se, että minä hehkutan tulevaa levyä maailman parhaaksi omassa lajissaan, koska kuultavaksi on tulossa paketti millaista kukaan ei koskaan missään ole aikaisemmin saanut aikaiseksi. Ennakkotiedoista poiketen levy julkaistaan jo marraskuun lopussa, joten se tulee taatusti täyttämään suomalaisten pukinkontit. Henkilökohtaisesti toivon Nightwishille todella pitkää uraa, koska sen jäsenten rehellisyys, maanläheisyys ja vilpittömyys on jotain ainutlaatuista. He ovat ansainneet kaiken sen kunnian ja ylistyksen minkä ovat osakseen saaneet!
 

Imaginaerum_listeningToukokuun lopulla masteroitua albumia olivat studiolla kuuntelemassa Anettea lukuun ottamatta koko bändi, levyn soundeista vastaavat Mikko Karmila ja Tero Kinnunen sekä Imaginaerumin elokuvapuolta työstävät Stobe Harju ja Petri Alanko sekä tietysti allekirjoittanut. Pökerryttävän kuuntelukokemuksen jälkeen Tuomas tarjosi samppanjat ja minä pikkusyötävää kyytipojaksi. Tämän jälkeen oli vuorossa tiukka keilakilpailu Nightwish vastaan tekniikka, jonka bändi vei vilunkipelillä ja sääntöjen rajamailla kulkeneella pelaajataktikoinnilla. Loppuilta vietettiin kilpailua analysoiden loistavan lappilaisen aterian äärellä Helsingin keskustassa. Joukosta oli poissa vain raskaan pallopelin uuvuttama kitarasankari, joka nautittuaan keilahallin keittoa sen verran runsaasti ettei lapinruoka enää maistunut.


 

Juhannuksena oli taas aika matkata Jämsään Himos -festivaaleille. Ensimmäisenä päivänä esiintyjälistalla oli yllättävän raskaita mutta tuttuja nimiä. Illan aloitti Mokoma paiskaamalla erittäin intensiivisen keikan monitorointiongelmista huolimatta. Viisimiehinen Kotiteollisuus, tällä kerralla ilman kosketinsoittajaa, jatkoi siitä mihin Mokoma jäi eikä Amorphis myöskään hävinnyt yhtään tulittaessaan ilmoille melkoisen hittikimaran. Kun kakkoslavalla meuhkasivat vielä Viikate ja Eläkeläiset, ja seuraavan päivän aloitti Pariisin Kevät, niin tämänkin vuoden festivaalikokemus oli erittäin meluisa... ja siksi myös mieluisa. Kiitos taas Isomäen Timolle loistavista järjestelyistä. Kuvia illan mökellyksistä on tulossa piakkoin valokuvausosioon.
 

hevikullit_PorvoossaKesä-heinäkuun vaihteessa kulttuuriretkue Hevikullat tekivät tutustumisretken Porvooseen. Päivän löyhänä teemana oli paitsi seurata mestarimaalari Albert Edelfeltin jalanjälkiä niin myös yrittää naurattaa paikallinen opas hengiltä. Tällä kertaa sitä yrittivät kultametallistit Holopainen, Hynynen, Sinkkonen, Kakko, Aaltonen, Karmila ja Jussila. Tarkoitus oli lopettaa opastettu kiertokäynti vanhankaupungin museoihin, mutta kun aamun kaljanhakureissu ja vierailu Porvoon Alkossa veivät niin paljon aikaa, niin museot piti jättää väliin ja siirtyä suoraan ranta-aittaan saunomaan, sieltä syömään ja sitten A.W. Yrjänän kotipihalle nauttimaan lämpimästä kesäillasta ja jäljellä olevista eväistä. Akille ja Kikelle todella isot ja lämpimät kiitokset aivan ylenpalttisesta kestityksestä ja sivistyneestä seurasta.
 

Slipknot_in_SonisphereJo seuraavaksi päiväksi oli buukattu erittäin mieluinen kuvauskeikka Sonisphere-festivaaleille Helsingissä. Live Nation pyysi minua dokumentoimaan päivän tapahtumia, yleisöä ja tietenkin bändejä. Otin Nikun mukaan assistentiksi ja ”access all areas” -passeilla kruisailimme sujuvasti bäkkärillä, lavalla ja festivaalialueella. Illan pääesiintyjää Slipknotia lukuun ottamatta esiintyjät olivat sosiaalisia ja heitä olisi voinut tavata lavan takana. In Flamesin kundit osoittautuivatkin rennoiksi veikoiksi ja juttua riitti mm. siitä, mikä yhdistää Finnvox Studioita ja In Flamesia? Oikea vastaus: Heidän omalla studiollaan Göteborgissa on Finnvoxilta ostettu SSL-miksauspöytä. Tiukasta aikataulusta sekä kolmesta lavasta johtuen en ihan kaikkia bändejä ehtinyt kuvata, mutta otoksia on tulossa näytille ainakin Stam1nasta, Hammerfallista, Sonata Arcticasta ja In Flamesista. Slipknotin kuvaussopimus täytyy ensin tutkia suurennuslasilla ennen kuin uskallan laittaa kuvia esille.
In_Flames_with_NiQ

Heinäkuulle osui neljä muutakin festivaalia, joilla tuli vierailtua. Tuska oli muuttanut Kaisaniemestä Suvilahteen, mutta ainakaan minua muutto ei haitannut. Alueella oli väljempää liikkua, liikenneyhteydet toimivat hyvin ja lavoille oli hyvä näkyvyys. Toki keskustan palvelut Kaisaniemen puiston läheisyydessä olivat merkittävä plussa, mutta Suvilahdesta löytyi kaikki tarpeellinen. Ainoa isompi miinus tulee vip-alueen järkyttävästä metelistä bändin soittaessa kakkoslavalla, jolloin terassilla keskustelu oli mahdotonta huutamatta. Tuskassa olen perinteisesti vieraillut aina ilman kameraa, joten kuvia ei ole tulossa.
 

Lahden keskustan torilla järjestettävässä Lahden Yöt -festivaaleilla kävin tsekkaamassa Stam1nan, Kotiteollisuuden, Peer Güntin ja Francinen, tälläkin kertaa ilman kameraa. Lahden Yöt oli erittäin positiivinen yllätys. Hyvin järjestetty, pieni mutta viihtyisä tapahtuma ihan kaupungin sydämessä jätti hyvän fiiliksen. Kiitos Lasse Norrekselle kestityksestä. Kotkan Meripäivät olivat taas yllättävän iso tapahtuma. Valitettavasti mun makuuni aivan liian kosteat, levottomat ja linjattomat festivaalit. Oli ns. junttimeininki.
 

Bingo_Bango_BongoSen sijaan Kotkaa edeltävänä päivänä tunnelma oli aivan päinvastaista. Tapahtumasarja alkoi Tohmajärveltä Kassan baarista. Siellä esiintyi Bingo Bango Bongo, joka esitti Kotiteollisuuden biisejä. Orkesterin kokoonpanossa näkyi olevan melko tuttuja hahmoja Hynysen, Hongiston, Aaltosen ja pikku-Hynysen muodossa. Soittimista puuttuivat sähköt ja keikan miksaajana toimi amatööri, enempi masteroijana tunnettu hattupäinen espoolaiskalju. Akustisen treenisetin jälkeen ryhmä siirtyi Huviniemen tanssilavalle keskelle ”ei mitään” Sinkkosen ja Holopaisen liityttyä joukon jatkoksi. Kassarock-tapahtumana tunnettu metsäfestivaali keräsi yllättävän paljon kuuntelijoita ja Kotiteollisuus illan pääesiintyjänä keräsi vankan kannattajajoukon lavan eteen tässä ”kotifestivaalissaan”. Yleisön tankatessa parkkipaikalla suoraan takaluukuista tuntui kuin olisi siirtynyt 50 vuotta ajassa taaksepäin. Kassan baarin ja Kassarockin tunnelmia on tulossa valokuvaosioon.
 

Nuno_and_RihannaElokuun puolivälissä tunnelma hyppäsi taas toiseen äärilaitaan. Hietaniemen uimarannalla järjestetty On The Beach -festivaali keräsi paikalle 20 000 kuulijaa. Pääesiintyjänä oli Barbadoksen kermaperse, pikkudiiva, ja mukamadonna Rihanna, joka aliarvioi yleisönsä myöhästymällä tahallaan sovitusta aloitusajasta toista tuntia. Jälleen kerran Live Nation oli pyytänyt mua dokumentoimaan koko tapahtuman. Harmaasta ja sateisesta säästä huolimatta tunnelma oli varsin rento ja valokuvista tuli melko taiteellisia. Rihannan bändin soundcheckia seuratessani kiinnitin huomiota tutunnäköiseen kitaristiin, joka soitteli erittäin taitavasti samalla bänditovereitaan hauskuuttaen. Joutsennimen Janne oli se joka ensimmäisenä tunnisti kitaristilegenda Nuno Bettencourtin, joka 90-luvulla tuli tunnetuksi miljoonia myyneen Extreme-bändin kitaristina. Niku oli jälleen assistenttinani ja päivän kohokohta taisi olla Pendulumin jätkien tapaaminen ja rento jutustelu heidän privaattibäkkärillä. Itse illan primadonnaa ei tietenkään saanut kuvata sataa metriä lähempää, joten puolialastoman lapsitähden kuvia en taida laittaa esille ollenkaan. 

Pendulum_DJ-set_with_NiQ