Mika Jussila

Interin aloittaessa viidettä kauttaan oli joukkueessa tapahtunut yksi iso ja tunteitakin herättänyt muutos. Joukkueen vahvuus kutistui yhdellä pelaajalla, jonka merkitys Interin menestyksessä oli kuitenkin ollut enemmän kuin vain yhden pelaajan arvoinen panostus. Aikaisemmissakin osissa paljon kehuja ansioikseen saanut Olli Alanen siirtyi yllättäen keväällä Tikkurilan Tiikerit Energy joukkueeseen. Aluksi uutinen tuntui shokeeraavan kaikki ja huoli kiersi joukkueen keskuudessa siitä, miten joukkue pärjäisi ilman parasta pistemiestään ja maalintekijäänsä. Toisaalta olimme todistaneet neljän vuoden aikana että Inter oli nimenomaan joukkue, joka ei noussut tai kaatunut yhteen pelaajaan. Tasaisuus oli vahvuus vaikka Olli olikin ratkaissut monta peliä henkilökohtaisella panoksellaan. Aika pian ilmaantui myös mielipiteitä, että joukkue voisi kehittyä jopa nopeammin ja paremmaksi ilman hieman itsekästä tähtipelaajaansa. Näihin arvioihin yhtyi myös joukkueen johto. ”Siirtomarkkinoilta” ei muutenkaan tarttunut haaviin yhtään kyvykästä peluria, joten nyt olisi vain muiden pelaajien vuoro ottaa enemmän vastuuta ja mättiä tarvittavat maalit. Tämä ajatelma alkoi suorastaan kiehtomaan valmennusta ja varsin luottavaisin ilmein lähdimme kohti uutta kautta.

Oilers Inter 16.11.2006 Esport Arena

Takana:
Huoltaja Jyri Makkonen, Valmentaja Mika Jussila*, Henri "Henkka" Wahlman, Niklas "Niku" Jussila*, Tomas Makkonen*, Niklas "Nicke" Paul*, Leo Leinonen*, Joukkueenjohtaja Olli Leinonen*, Valmentaja Johan Stolt*

Keskellä:
Henri Luoma, Juho Valakari, Dalton Nykky, Petteri Haro, Arttu Kilpeläinen*

Edessä:
Ossi Koskinen*, Saku Hirmasto*, Miska Kettu, Toni Stolt*, Oliver Markelin

Kuvasta puuttuvat: Olli Lehmusvuori*, Matias Vanonen* ja Huoltaja Måns Paul

*C94 Suomen Mestari 2010

Harjoitusvuoroiksi olimme saaneet yhden puolentoista tunnin vuoron THT:lta ja toisen Esport Arenalta, joten joukkue treenasi edelleen ”vain” kaksi kertaa viikossa. Lotan jätettyä nelivuotinen rahastonhoitajan pestinsä paikalle tilattiin Tuire Kettu. Joukkueen varustuksia täydennettiin vielä valkoisilla vieraspaidoilla ja Hexiltä ruinatuilla Unihocin uudehkoilla maalivahdinvarusteilla ja pelisukilla.

Kummipelaajavalinnoissa onnemme kääntyi tälle kaudelle. Joukkueemme arpa osui Tampereella asuvaan ja sieltä miesten treeneissä käyneeseen maalivahti Pekka Niemiseen. Emme päässeetkään enää itse vaikuttamaan valintaan ja Jouni Vehkaoja tulikin uutisen kuultuaan harmittelemaan Interin huonoa onnea valinnoissa, ei sen takia, että Niemisen Pekassa olisi ollut jotain vikaa, mutta ulkopaikkakuntalaisena hänellä ei ollut mitään mahdollisuutta osallistua joukkueemme harjoituksiin eikä peleihin. Jouni lupasikin tällä saralla olla edelleen aktiivinen meidän suuntaan ja auttavansa aina kun tarvetta vain esiintyisi. Kauden alkupuolella Pekka Nieminen pääsi kerran treeneihimme, mutta sekin vierailu jotenkin vesittyi, koska molemminpuolista ujostelua esiintyi turhaankin ja kommunikointi oli vielä vähäsanaista. Seuraavaa kertaa ei harmiksemme enää tullut, joten jäi kokematta mm. Niemisen maalivahtivalmennus.

Kuten aikaisemmilta kausilta olimme hyväksi havainneet, peleihin valmistautuminen kannatti aloittaa yhteisleirillä. Tällä kertaa paikaksi valittiin Lohjan Kisakallio jossa Oilers Inter vietti yhden viikonlopun 9.-10.9.2006. Tunnelma leirillä oli mainio ja salibandyharjoitusten ohella myös varmasti tarpeeksi rento, mistä todistuksena ohessa mainioita valokuvia. Joukkueen kaikki 17 pelaajaa olivat paikalla ja lähitulevaisuuden tähtäin oli suunnattu seuraavana viikonloppuna Turussa pelattavaan Mestareiden Cupiin.

Kuva-albumi: Kisakallion leiri 9.-10.9.2006

Makuusalibandyä Kisakallion leirillä

TPS:n salibandyjaosto oli alkanut edellisenä syksynä järjestämään Mestareiden Cup nimistä kutsuturnausta. Ensimmäisenä vuotenaan 2005 turnauksessa pelasi ainoastaan yksi ikäluokka eli ’92, mutta jo seuraavana syksynä turnaus järjestettiin kolmelle ikäluokalle. Mestareiden Cup oli kutsuturnaus, johon pyydettiin mukaan valtakunnallisesti mahdollisimman hyvin menestyneitä joukkueita. Tieto Interin hyvistä otteista oli kantautunut Turkuun asti, joten kutsu tapahtumaan tulikin hyvissä ajoin. Joukkue majoittautui Artukaisten Paviljonkiin, joka oli mukava ja rauhallinen vaihtoehto isolle hotellille kauempana keskustasta. Inter aloitti turnauskautensa poikkeuksellisen myöhään vasta tässä turnauksessa. Aikaisempina kausina olemme tähän mennessä pelanneet jo parikin turnausta ja pelejä oli takana toistakymmentä. Nyt lähdettiin Turkuun haastajana vain yksi harkkapeli pelattuna. Kahdeksan joukkueen turnaus pelattiin yksinkertaisena sarjana kahden päivän aikana. Pelejä tuli meillekin seitsemän ja kun sairaslistaltakin löytyi muutama poika, oli turnaus todella raskas.

Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui uusi tuttavuus NoPS. Pelillisesti ei Interillä ollut juuri hädän päivää ja pisteet kirjattiinkin kotiin puhtaasti 5-0 voitolla. Toisessa pelissä kohdattiin yksi ennakkosuosikeista eli Tapanilan Erä. Erän pojilla on varmasti ollut "makoisa" kesä takana, kun mittaa heille oli tullut silmiinpistävästi lisää. Ja kun vauhtikaan ei ollut yhtään hiipunut, oli punanuttumme heti melkoisessa pinteessä. Erä siirtyi jo 3-0 johtoon, ennen kuin Inter sai pelin kolmella viimeisellä minuutilla hurmoksen päälle ja tasoitti ottelun puolessatoista minuutissa 3-3:een. Tämä peli oli jälleen kerran rehtiä ja viihdyttävää salibandyä.

MC 2006, kuvat: Elise Syrjälä 01/12

Kolmanteen peliin vastustajaksi ilmestyi turnauksen isäntäjoukkue TPS Wolves. Interillä oli rankan Erä-pelin jälkeen vain reilu puolituntinen aikaa palautua ja se osoittautui kohtalokkaan lyhyeksi. Nopeaa ja hyvää joukkuepeliä esittänyt Wolves juoksi Interin kumoon, kun jalat olivat lyijynraskaat ja edellisen pelin kuumotus tuntui vielä lihaksissa joten tepsiläisille voitto 5-2.

Lauantain viimeinen peli oli toista turkulaista, TPS Bearsia vastaan. Vain 13 pelaajaa oli ringissä enää mukana. Peli eteni tahmeasti vastustajan vetäessä kaulaa maalintekokilpailussa. Taas kerran saimme ihailla pelaajien työmoraalia, kun ottelun viimeisillä minuuteilla Inter punnersi väkisin tarvittavat maalit ja voiton lukemin 5-4.

Sunnuntain pelit käynnistyivät ennalta heikoimmaksi arvioitua SBS-Maskua vastaan. Yön aikana oli saatu elvytettyä pari kaveria lisää pelikuntoon, joten vauhtia alkoi taas löytyä. Tosin vasta toisessa erässä, jossa ratkaisimme pelin selvästi eduksemme 7-2. Päivän edetessä vastus kävi vain kovemmaksi. Seuraavassa pelissämme Järvenpään SB-97:ää vastaan vain turhankin kovaksi, väärällä tavalla. Järvenpääläiset eivät olleet lukuisista yrityksistä huolimatta pystyneet Interiä koskaan voittamaan... millään konsteilla, sillä nyt he olivat valinneet taitopelaamisen sijasta fyysisen ja ruman pelitaktiikan. Mailasta ja paidasta pidettiin kiinni koko ajan ja selkään ajettiin kaksin käsin. Mutta oikeus voitti ja vikkelät punahilkat juoksivat susihukkia karkuun, jotka kuumetessaan ottivat jäähyjä ja hävisivät pelinsä tähän taktiikkaan. Numerot Interille 5-2.

Viimeisestä pelistämme Tikkurilan Tiikereitä vastaan muodostui turnauksen pronssipeli. Tilanne oli sama molemmille: voitolla mitalit kaulaan. Pelissä oli meille muutenkin vielä ylimääräistä latausta, olihan Tiikerit voittanut meidät edellisellä kaudella vain kerran, mutta juuri siinä tärkeimmässä pelissä eli aluesarjan finaalissa. Kesän siirtomarkkinatkin olivat muokanneet joukkueidemme voimasuhteita vielä toistaiseksi arvaamattomaan suuntaan. Pistimme Valakarin Juhon varjostamaan Alasen Ollia ja taktiikka näytti katsomoon asti varsin huvittavalta, koska aina Ollin tullessa kentälle Juho liittyi hänen seuraansa ja pysyi kosketustuntumassa ympäri kenttää. Myös Ollia alkoi moinen taktiikka hymyilyttää ja pelin loppupuolella pojat juttelivat leppoisasti kentän hiljaisemmalla puolella samalla kun peli kävi kuumimmillaan neljä neljää vastaan toisaalla. Eipä ollut muutenkaan joukkueemme vaikea syttyä pelaamaan ja ottelusta tulikin turnauksen paras pelimme niin taktisesti kuin pelillisestikin. Lopullisesti voitto valui käsistämme yhteen vaihtovirheeseen ja sitä seuranneeseen jäähyyn, mutta 3-3 tasapeliinkin oltiin erittäin tyytyväisiä, takasihan se meille arvokkaan kolmannen tilan ja pronssimitalit turnauksessa.

SSBL:n D94 poikien sarja käynnistyi Interin osalta lauantaina 14.10. Hakaniemen Arena Centerissä. Tälle kaudelle oli tullut sääntöuudistus, jossa joukkueille oli annettu mahdollisuus ilmoittautua joko kilpa- tai haastajasarjaan. Tämän piti tasoitella otteluparien tasoeroja, mutta ainakin Interin tapauksessa molemmat pelit olivat käytännössä ohi jo paljon ennen peliajan päättymistä. Ensimmäisessä pelissä Westend Indians Yellow sentään yritti pistää kampoihin, mutta punapaitaisilla Oilerskiitureilla ei ollut missään vaiheessa hätää... tai suurin ongelma nimenomaan oli pitää kunnon tempoa yllä eikä lähteä kävelyvauhtiin mukaan, kun vastustajakaan ei karvannut juuri ollenkaan. Peli Interille 12-1. Toisessa pelissä vastaan asettui Pakilan Visan pojat, mutta meno kentällä oli vielä murskaavampaa kuin ensimmäisessä pelissä. PakVi oli jatkuvasti monta askelta perässä eikä pystynyt pysäyttämään todella liukkaita Inter hyökkäyksiä. Peli keskeytettiin 17-1 tilanteessa kokonaisajan käydessä loppuun ennen peliajan täyttymistä. Murskavoitoissa ei ollut pelkästään kyse Interin hyvyydestä vaan osa kilpasarjaan ilmoittautuneista joukkueista valitettavasti luuli itsestään vähän liikoja. Haastajasarja oli nimenomaan tarkoitettu uusille tai vain vuoden pelanneille joukkueille, missä he olisivat myös saaneet rehellisesti mitata taitojaan samantasoisten jengien kanssa. Meidän kohtaloksi koitui taas sama ongelma kuin vuosi aikaisemmin. Kovia pelejä oli haettava muualta ja liiton sarjassa kisailtiin vain Loiskeen poikien kanssa siitä, kummat tekee enemmän maaleja. Tämän turnauksen kuvasarjasta pistää esiin muutama yksityiskohta. Indiansin porukassa kentällä viilettää tutunoloinen numero 19 (Eino Pouttu) ja vilttiketjussa istuu mustissa verkkareissaan tuleva Interpakki (Christian Clayhills). PakVi pelissä toimitsijan tehtäviä hoitaa Harry Clayhills. Syksyn muutkin pelit SSBL:n aluesarjassa menivät jotakuinkin odotusten mukaisesti, yhtä rökäletappiota lukuun ottamatta. Paikka kevään eliittisarjaan ansaittiin odotetun helposti.

Kuva-albumi: SSBL turnaus 14.10.2006 Hakaniemen Arena Centerissä

Jo edellisenä keväänä olimme miettineet tälle kaudelle mahdollisuutta osallistua oman sarjamme lisäksi myös -93 haastajasarjaan, mutta pelien mahdollinen päällekkäisyys pelotti, joten tyydyimme vaihtoehtona Alueliigaan. Siihen lähdimme mukaan harkkapeli-asenteella ilman minkäänlaisia tulostavoitteita. Tarkoitus oli ajaa sisään ja kokeilla eri pelisysteemejä ja niinhän siinä kävi, että takkiin tuli jokaisessa pelissä. Lohkomme oli toisaalta aika kova (PakVi -93, HIFK -93 ja SB Vantaa Sharks -94), mutta otteluissa ei nähty totuttua Interin tasoista peliä. Tästä emme olleet kuitenkaan yhtään harmissamme, vaan jatkoimme keväällä alemmassa jatkosarjassa samoilla kokeilulinjoilla. Alueliigassa oli nimenomaan tarkoitus jälleen kerran kehittää yksilöitä peluuttamalla heitä vieraammilla pelipaikoilla ja totuttamalla heitä eri rooleihin. Tämän uskoimme kantavan hedelmää myöhemmässä vaiheessa eikä meillä sen takia ollut tulostavoitteita tässä sarjassa.

Syksyllä pelasimme myös Oilersin sisäistä TopTeam –sarjaa, jossa seuramme ´93 ja ´94 joukkueet (Stars, Flames, Hurricanes, Tigers, Hunters, Inter) saivat tarpeellisia harkkapelejä muiden sarjojen lomassa. Tämä turnaus oli minun ja Johanin ideoima ja se toteutettiin varsin helposti. Pelit pelattiin joukkueiden omilla vuoroilla yksinkertaisena sarjana ennakkoon sovitun ohjelman mukaisesti. Turnaus huipentui osaltamme viimeiseen peliin, jossa oli panoksena koko sarjan voitto. Tähän kohtaan osui harmiksemme sellainen ”pökälepeli”, jossa otteluun valmistautumisesta lähtien ei mikään onnistunut lähellekään oikein. Kakkostila Oilers Starsin vanavedessä jätti sopivasti nälkää seuraaviin keskinäisiin kohtaamisiin.

Loppiaisen vietimme Helsinki Floorball Cupissa Myllypurossa. Turnaus sujui osaltamme varsin hyvin ja kohtaloksemme koitui välierätappio koko turnauksen voittaneelle joukkueelle (Pauhu -93), tiukan ja jännittävän pelin jälkeen jota johdimme vielä neljä minuuttia ennen loppua. 

Tästä matsista tuli Toni Stoltin viimeinen peli Interin maalivahtina. Veräjänvartijahommia oli vielä aikaisempina kausina kierrätetty melko runsaasti, mutta tällä kaudella torjuntavastuu oli pääsääntöisesti annettu Miska Ketulle. Niku pelasi kaudella 8 peliä maalissa, Toni 4 ja Miska 49. Muut satunnaiset maalivahdit Petteri Haro etunenässä eivät enää tällä kaudella pelanneet yhtäkään peliä tolppien välissä. Ennen Pauhu välieräpeliä Toni oli sanonut lopettavansa maalivahtina pelaamisen. Sain kuitenkin hänet pyörtämään päätöksensä jos pelistä tulisikin voitto. Siinä tapauksessa liimanäpin ura olisi saanut vielä jatkoa. Se jäi kuitenkin muutaman minuutin päähän ja näin Toni vakiinnutti asemansa kenttäpelaajana.

Tammikuussa käynnistyneessä SSBL:n eliittisarjassa saimme huomata, ettei siellä tänä vuonna saanut mitään ilmaiseksi. Moni edellisen vuoden haastajista oli nostanut huomattavasti tasoaan ja pieniinkään virheisiin ei ollut enää varaa. Toisessa turnauksessa 10.2.2007 Järvenpäässä oli vastassamme lohkon ennalta kaksi ”heikointa” joukkuetta. HIFK kiusasi meitä hakkaamalla mailoillaan kaikkea mikä kentällä liikkui aina pelin loppupuolelle asti, mutta niin kuin usein näissä peleissä käy, oikeus voitti. Silloin harmitti, etteivät tuomarit halunneet viheltää jäähyjä jatkuvasti toistuvista rikkeistä, jotka muuttivat hienon taitopelin nykyaikaiseksi viisiotteluksi (miekkailu, paini, pesäpallo, potkunyrkkeily ja halon hakkuu). HIFK -ottelusta meille kuitenkin ansaittu voitto 5-2. Seuraavassa pelissä vastaan asettui SB-Vantaa Flash, joka oli meille tuttu vastustaja. Ottelu oli varsin vauhdikasta ja ensimmäiseen peliin verrattuna paljon siistimpää ja siksi viihdyttävämpää salibandyä. Tälläkin kerralla Inter oli vain yksinkertaisesti parempi kaikilla osa-alueilla, joten kaksi pistettä jäi Espooseen numeroin 8-2.

Ylemmän jatkosarjan kolmannessa turnauksessa 3.3. Ruskeasuolla kohtasimme vielä ensimmäisen kierroksen viimeisessä ottelussa Järvenpääläisen SB-97:n ja jo toistamiseen Porvoon keltaiset Taistelijat. Molemmissa peleissä oli aivan riittävästi panosta jatkoa ajatellen, joten valmistautuminen yritettiin tehdä huolella. Olihan meillä myös kokemusta, että huono valmistautuminen oli jo lähes hävitty peli. Vastustaja aloitti kovalla ryminällä, mutta luotimme omaan tekemisemme ja pitkään peliaikaan. Peli kulki jokseenkin suunnitelmamme mukaisesti ja taktiikkamme toimi tyydyttävällä tavalla joten voitto Interille 7-5. Toinen pelimme PSS Fightersia vastaan alkoi mainiosti ja siirryimmekin jo 3-0 johtoon, kunnes tuli omituinen notkahdus ja vastustaja oli jälleen mukana pelissä. Sama toistui ottelussa myöhemminkin ja matsin lopusta tulikin siksi todellinen trilleri PSS:n siirryttyä 8-7 johtoon kolmannen erän puolivälissä. Erän lopun punaiset paholaisemme painoivat pelin painopisteen väkisin PSS:n päätyyn, mutta onnikaan ei ollut mukana. Vastustajan maalivahdin lähes ilmiömäiset ihmepelastukset ja pakkien pallonsiivoukset maaliviivalta veivät meiltä viimeisetkin mahdollisuudet tasoittaa peli.

Alueliigan alemmassa jatkosarjassa Inter jatkoi kokeilulinjalla jokaisessa pelissä, niin taktisesti kuin pelipaikkoja sekoittamalla. Kokeilut olivat olleet rohkaisevia eikä joukkueellemme löytynyt todellista vastusta omassa lohkossamme. Yksi peleistä, Inter-SSV Sharks, venyi jatkoajalle asti, sekin kauden huonoimmalla pelillä. Seuraavat pelit hoidettiin testilinjallakin kunniakkaasti kotiin. Ensin paikallisvastustaja Oilers Hurricanes ’93 6-4, sitten M-Teamin ´93 pojat 12-3 ja vielä KorsKan varsin nuoret Kiitäjät 12-1. Positiivista näissä peleissä oli se, että onnistumiset jakautuivat koko joukkueelle, mikä oli omiaan nostattamaan kaikkien pelaajien itseluottamusta. Alueliiga jatkui vielä puolivälierissä, joka hieman yllätti meidät. Kevään alemmassa jatkosarjassa emme kuitenkaan hävinneet peliäkään, joten lohkovoittajana pääsimme vielä pelaamaan puolivälieriin ylemmän jatkosarjan B-lohkon voittajaa, eli Loiske Sharkseja vastaan, joita ei kuitenkaan pystytty haastamaan voitosta (Loiskeen riveissä viiletti mm. muuan Matias Kaartinen).

SSBL:n eliittisarjan pelit Interin osalta jatkuivat lauantaina 17.3 omalla vastuuvuorolla Otahallissa. Silloin ihmettelimme miksi pelasimme kotiturnauksiamme meille täysin vieraissa halleissa. Joukkueemme harjoitteli THT-Centerissä ja Tapiolan Esport Arenalla, joten olisi ollut luonnollista pelata kotiottelut omassa kotihallissa... ja nimenomaan vielä THT:lla, joka oli puitteiltaan Etelä-Suomen parhaita salibandyhalleja, mutta liitto varasi meille turnaukset aina jostain muualta. Ensimmäisessä pelissä vastaamme asettui Tiikerit Energy, jolle edellisellä kierroksella kärsimme tappion tiukan pelin jälkeen. Päätimme muuttaa taktiikkaa ja kokeilla erilaista pelisysteemiä silläkin uhalla, ettei se tuottaisi toivottua tulosta. Taktiikka toimi lähes täydellisesti, mutta ”omat koirat purivat”, kun emme saaneet Tiikereiden tuttuakin tutumpaa maalinsylkijää aisoihin. Tasapeli tuntui tappiolta, koska liikutimme palloa paremmin ja olimme joukkueena yhtenäisempi. Oilers Inter vastaan Olli Alanen (tehot 5+1!) siis päättyi 6-6.

Kuva-albumi: 17.3.2007 Otahalli, Inter-Hifk Ennen toista peliä oli ilmassa taas tuttuja merkkejä huonosta valmistautumisesta. Joukkue liikehti levottomasti ja keskittyminen oli vaikeata. Asennevaikeudet jatkuivat heti Hifk-pelin alkuvihellyksen jälkeenkin ja valmentajat saivat nähdä sellaisenkin ihmeen, että täydessä vauhdissa olevan ketjun pelaaja haukottelee kentällä. Väärä asenne ja huolimattomat peliesitykset johtivat yhteen kauden huonoimmista peleistä. Viimehetkien rynnistys tuotti sentään tarvittavan voittomaalin ja kasvot säilyivät. Muutama minuutti ennen loppua joukkueemme sai vaparin oman vaihtopenkkimme edestä. Molemmat joukkueet vaihtoivat ketjunsa, ainostaan Niku jäi kentälle sen vastakkaiselle laidalle. Ja kun kaikki vastustajat olivat häipyneet pois edestä sai hän vaihdosta tulleelta kaverilta nopean syötön poikki kentän tyhjälle puolelle keskiviivan tuntumaan ja armottomalla lämärillä puolesta kentästä ampui pallon maaliin yläriman kautta. Taisi vastustajan maalivahtikin olla juuri sen hetken herpaantuneena, joten tässä kohtaa pääsi sitten helpotuksen huokaus ja loppupeli varmisteltiin vain, ettei omissa kolise enää. Pelaajien nilkat ja sääret olivat taas kovilla vastustajien lyödessä mailoillaan kaikkea mikä liikkui. Voitto kuitenkin Interille Hifk:sta numeroin 5-4. Tärkeää oppia tuli tästäkin räpellyksestä.

Ennen eliittisarjan viimeisiä pelejä oli sijoituksemme lopullisessa sarjataulukossa vielä aivan auki. Hyvällä pelillä ja hieman muidenkin avulla oli mahdollisuus suoraan jatkopaikkaan lohkokakkosen paikalta. Lohkokolmosen paikalta karsinnan kautta lopputurnaukseen tuntui ennakkoon todennäköisimmältä, mutta myös tippuminen pois eliittien joukosta oli mahdollista. Olimme erilaisten sairastelukierteiden jälkeen saaneet kokoon täyden joukkueen ja vaikka panokset olivat kovat, jaettiin peliaikaa tasaisesti kaikille. Tämä oli valmentajille helppo ratkaisu, koska Interistä löytyi pelaajia reiluun kolmeen tasavahvaan kentälliseen.

Ensimmäisestä pelistä SB-Vantaa Flashia vastaan lähdimme hakemaan tarvittavia pisteitä. Alkuun kaikki sujui kumman tahmeasti, syötöt jäivät vajaiksi ja laukaukset olivat ponnettomia. Myllypuron Battery Base Campin Hesari-kenttä osoittautui todella tahmeaksi, aivan kuin siihen olisi lorissut sitä ihteään, niin kirkkaan keltainenkin se oli. Alkuhämmennyksen jälkeen lisäsimme vauhtia pelin edetessä ja kolmannessa erässä kuviot olivatkin jo niin vapautuneita ja vastustus selvästi väsähtänyt, että vain heidän upeasti pelannut maalivahtinsa pelasti heidät totaaliselta nöyryytykseltä. Ottelu Interille 14-2. Tässä vaiheessa oli jo käsikirjoitus toista peliämme varten valmiina. Kolmen maalin tappiolla Järvenpään SB-97:ää vastaan olisimme ulkona lopputurnauksesta, tasapelillä ja alle kahden maalin tappiolla joutuisimme illan karsintapeliin ja voitolla suoraan jatkoon ja ansaitulle sunnuntailevolle kotiin. Peli eteni varsin jännittävissä ja tasaisissa merkeissä kolmannen erän alkupuolelle asti kunnes saimme tehtyä kaksi maalia kahdenkymmenen sekunnin sisään. Siitä ei SB-97 enää toipunut ja lopussa kaunistelimme numerot 8-5:een. Kentän pinta aiheutti edelleen päänvaivaa ja kummallisia pallon liikkeitä sekä omituisia epäonnistumisia näkyi puolin ja toisin.

Kahdella komealla voitolla nousimme siis lohkomme kakkoseksi ja pääsimme suoraan kuuden joukkueen lopputurnaukseen, vältimme ikävän karsinnan ja annoimme ennen ratkaisupelejä vastustajille myrskyvaroituksen. Yhtenäisen joukkueemme peli oli parantunut kauden edetessä eikä tavoitteistamme tarvinnut siksi tinkiä yhtään.

Etelä-Suomen aluesarjan huipennus koettiin sitten Tikkurilan Tiikeri-Areenalla 14.-15-4. Lähtökohdat lopputurnaukseen olivat jännittävät, koska mukaan selvinneiden kuuden parhaan joukkueen marginaalit olivat hyvin pieniä. Tiedossamme oli, että menestykseen tässä kivikovassa lopputurnauksessa voittoja oli tultava heti. Meidän ensimmäinen ja tärkein peli AC HaKia vastaan lähti käyntiin täydellisessä kipsissä ja hermoillen. Pelitapamme oli sovitun mukaisesti passiivista, mutta se osoittautui tähän tilanteeseen täysin vääräksi. Annoimme vastustajalle mahdollisuuden rakentaa omaa peliä rauhassa ja kun tuli oma vuoro, niin liikettä ei saatu aikaiseksi ja se johti muutamaan harmittavaan virheeseen, joista vastustaja rankaisi meitä heti. Välillä päästiin yllättävänkin helposti rakentamaan hyökkäyksiä, mutta ne tyrehtyivät mielikuvituksen puutteeseen ja selvään hosumiseen. Toi sen erän alkupuolella pelin ollessa jo 4-0 vastustajalle, otimme aikalisän ja muutimme taktiikkaa hyökkäävämmäksi ja rohkeammaksi Silloin saimme tehtyä kolme maalia ja tilanne näytti hetken jo paremmalta. AC HaKi jaksoi kuitenkin sitkeästi puolustaa omaa maaliaan. Vasta kun ottelua oli jäljellä 4:38 alkoi uskomaton Inter-rymistely ja teimme neljä maalia runsaassa kolmessa minuutissa! Näistä viimeinen tehtiin kuudella viittä vastaan. Jopa voittomaali oli viimeisellä minuutilla lähellä, mutta peli päättyi lopulta tilanteeseen 7-7.

Kirkkojärven Loisketta vastaan olisi pitänyt vääntää tasainen kamppailu, mutta voimat olivat huvenneet valtaisaan kiriin AC HaKi –pelissä ja vain tunnin palautumisaika ei tehnyt asiaa paremmaksi. Ensimmäisen erän lopussa onnistui Loiske kahdesti maalinteossa. Erätauon jälkeen tuli kylmä suihku, kun kaksi takaiskumaalia tuli jo ensimmäisellä minuutilla. Ryhdistäytyneenä olimme kaventaneet tilanteeseen 2-4 ja ottelu alkoi meidän kannalta ikään kuin uudestaan. Maalisuhteen pienentäminen yhdelläkin maalilla olisi tarkoittanut meille pääsyä mitaliotteluihin. Kun toista erää oli pelaamatta vain yksi sekunti sattui harmittava takaiskumaali, jossa pallo kimposi vastustajan kädestä meidän maaliin. Kolmannessa erässä ei enää pystytty antamaan vastusta tarpeeksi, että olisimme saaneet kurottua maalisuhdetta paremmaksi, vaan se huononi lopulta vielä yhdellä. Loiske oli taitavampi numeroin 3-8, jolloin meidän maalisuhde oli kolme maalia huonompi kuin AC Hakin. Näin ollen saimme tyytyä pelaamaan sijoista 5-6. Tässä vaiheessa pettymys tuntui raskaalta. Pelit eivät olleet taktisesti viisaita eikä poikia ratkaisevilla hetkillä peluutettu heille sopivimmalla tavalla. Pelien johtaminen vaihtopenkillä oli turhan sekavaa ja tilanteisiin olisi pitänyt reagoida herkemmin. Myös pelaajien tunnetasoon olisi pitänyt pystyä vaikuttamaan paremmin.

Sunnuntain ainoassa sijoituspelissämme PSS Fightersia vastaan päätimme muuttaa totaalisesti taktiikkaamme ja unohtaa kaiken varmistelun ja peruuttamisen, mitä olemme koko kauden harrastaneet vahvoja vastustajiamme vastaan. Kamppailu viidennestä sijasta ei herättänyt kummemmin intohimoja, mutta taktiikan testaaminen hyvää ja liikkuvaa Porvoolaisjoukkuetta vastaan tuntui mielenkiintoiselta. Ja niinhän siinä kävi, että koko kauden voittamattomana pysynyt PSS oli hätää kärsimässä heti ensi minuutista alkaen ja Interin punapaidat takoivat maaleja tasaiseen tahtiin vastustajan verkkoon, ja kyllähän maaleja meidänkin päähän tehtiin. Loppusummerin soidessa oli tulostaulussa 12-6 numerot Interin hyväksi. PSS-pelin ensimmäinen erä oli parasta Interiä tässä turnauksessa. Muuten kauden ratkaisevissa peleissä emme olleet omalla tasollamme.

Oilers Interin poikien kevätkausi huipentui kahteen turnaukseen, Oilers Junior Gamesiin sekä Särkäniemi Cupiin Tampereella. Junior Gamesin taso ei päätä huimannut ja ’94 poikien sarjaankin oli ilmoittautunut vain 3 vierasta joukkuetta. Interin esitykset turnauksessa olivat varsin ailahtelevia räpeltämisestä (KeBa) lähes huippupeleihin (Erä). Loppusaavutuksenamme oli jo kolmas peräkkäinen Junior Games pronssitila, joka saavutettiin 9-4 voitolla Oilers Huntersista. OJG:n taso oli alkanut laskea vuosi vuodelta eikä se pystynyt enää houkuttelemaan todellisia huippujoukkueita tarpeeksi mukaan, jotta turnauksesta oli tullut oikeasti haasteellinen. Ennen Junior Gamesia kävimme pienellä ryhmällä Vantaan Energia-Areenalla pelaamassa harkkapelin juuri perustettua SB-Vantaa Pikkujättejä vastaan. Ei joukkueella tainnut tuolloin olla vielä edes nimeä, mutta se oli koottu kuitenkin SB-Vantaan Sharks ja Flash –joukkueiden parhaista pelaajista. Pienellä ja pomppivalla parketilla pelattu ottelu päättyi 4-4 tasapeliin.

Kuva-albumi: Särkänniemi Cup 18.-20.5.2007

Inter Cola - Alkuperäinen suomalainen kausituote 2006-2007

Särkäniemi Cupissa sarjajärjestelmä oli laadittu siten, että finaalipaikkaan olisimme tarvinneet voiton jokaisesta alkusarjan pelistä. Kylmää kyytiä saivatkin Pep Juvenaalit ja Classic, mutta kompastuskiveksemme muodostui jälleen kerran Tapanilan sinipaidat. Selvä tappio keskinäisestä pelistämme sysäsi joukkueemme pronssipeliin, josta hoidimme mitalit kotiin varsin kohtalaisen suorituksen jälkeen. Tässä kauden viimeisessä pelissä kaadoimme edellä mainitun SB-Vantaan joukkueen 6-4. Särkäniemi Cupin parasta antia taisikin olla asuminen Ahlmanin kartanossa, pihapelit ja grillaaminen siellä sekä tietysti turnaukseen kuulunut vierailu Särkäniemen huvipuistossa. Ainakin paikalta otetuissa kuvissa näkyy muikeita ilmeitä ja hymyileviä kasvoja... ja erikoista kolajuomaa.

01/11

Etiketit suurempina kuvina: Etiketti ja Ossi Henri ja Opa Dalle ja Oliver Saku ja Toni Juho ja Tumppi Matsku ja Arttu Nicke ja Niku Henkka ja Leo Petu ja Miska Iso-Olli ja Mika Johan ja ison pullon takaetiketti

Jo hyvissä ajoin keväällä olimme alkaneet Johanin kanssa ideoimaan joukkueelle jo perinteistä kausijulkaisua. Jotain repäisevää oli tarkoitus keksiä DVD:n, kausikirjan ja julisteen jatkoksi. Syntyi idea joukkueen omasta ”urheilujuomasta” ja Inter Cola puolentoista litran joukkuepullossa ja puolen litran pelaajapulloissa näkikin päivänvalon kauden päättäjäisissä. Joukkuejuoman pohjana oli punakorkkiset Lordi-Colat, joihin vaihdoimme omat etiketit. Niistä löytyivät tietenkin sponsorien logot, pelaajien nimet ja Interin pelifilosofiaan hyvin istuneet iskulauseet ”Hard Work Hallelujah” ja ”Maximum Everything”. Isoa pulloa jaoimme seuraviirien sijasta myös meidän vastustajille ja se herätti suurta ihastusta myös kilpailijoiden leireissä. Seuraava kausi olikin sitten Oilers Interin viimeinen kausi, mutta siitä tuli varsin menestyksekäs vaikka valmennuksen ensisijainen tehtävä oli edelleen valmistaa yksilöitä kohti seuraavan kevään edustusjoukkuekatselmuksia ja kohti tulevien SM-sarjojen menestystä.