Mika Jussila

Synkän syksyisessä Berliinissä tapahtui 7.9.2011 ikävä kuolemantapaus. Sytytin kynttilän vuotuisen Popkomm-messujen muistoksi Tempelhofin lentokentällä pidettyjen messujen Suomen osaston baaritiskille. Äkisti menehtyneen tapahtuman kohtaloksi koitui vähäinen kävijämäärä, monien tärkeiden toimijoiden puuttuminen ja yleinen pessimistinen asenne tällaisia tapahtumia kohtaan. Vainajaa jäävät kaipaamaan koko kansainvälinen musiikkiteollisuus, vaikka kukaan sitä tuskin ääneen myöntää. Häviäjän puolella on uhkarohkeata olla. Ennen kuin lasken seppeleen arkulle kirjoitan muutaman rivin muistokirjoituksen.

Koko kansainvälinen musiikkibisnes korisee henkitoreissaan ja tekee nopeata kuolemaa. Alalta löytyy muutamia sinnikkäitä toimijoita, jotka yrittävät elvyttää kulttuurillisestikin tärkeätä toimialaa. Riskejä kaihtamatta innovatiiviset ja kekseliäät yrittäjät panevat itsensä likoon ja huutavat muita alan tekijöitä mukaan. Mitä tekee valtaosa musiikkibisneksestä? Voivottelevat suureen ääneen äänitemyynnin kurjaa tilaa, kieriskelevät itsesäälissä tumput suorina ja muistelevat aikoja, jolloin kaikki oli paremmin. Samalla he häipyvät kaikista kansainvälisistä tapaamisista ja lakkaavat keksimästä uusia keinoja, miten suosta voisi tulevaisuudessa nousta ja vielä kuivata jalat. Nyt kun pitäisi kaikkien kerääntyä koolle miettimään uusia strategioita ja kannustamaan toisia parempiin suorituksiin, niin jengi kääntää selät toisilleen ja parkuu kuin kakarat. Tapahtuu näinä päivinä: Levymyynti laskee ja tulot tippuu, mikä avuksi? No, julkaistaan ensi vuonna vähemmän levyjä! Seuraavana vuonna levymyynti laskee ja tulot tippuu, mikä avuksi? Julkaistaan vieläkin vähemmän levyjä ja tehdään ne entistä halvemmalla! Seuraavana vuonna... voi kilin kellit! Älkää v***u julkaisko yhtään levyä niin ei ole menojakaan! Homma pysyy budjetissa eikä levymyynti enää ikinä laske.
 

Jos joku ydinfyysikko saa kuitenkin tämän bisneksen heräämään henkiin ja väen palaamaan kansainvälisiin tapahtumiin, niin minä ainakin olen ensimmäisenä mukana. Kuulkaa kaikki Idols-, Popstar- ja Talent-formaattien mukana elävät musiikin harrastajat ja ammattilaiset! Hankkikaa peili ja katsokaa tarkkaan mikä lammas siellä kurkistaa. Maailma on täynnä mielenkiintoista musiikkia ja hienoja taiteilijoita, joiden tekeleiden parissa viihdytte varmasti. Tehkää löytöjä ja uskaltakaa olla itse jotakin mieltä. Ei joka joulu tarvitse ostaa juuri sitä levyä minkä naapurikin ostaa tai sitä, josta pyörii televisiomainos.
 

Sitten ihan toisiin aiheisiin. Viime vuosien aikana useasti esimerkiksi Berliinissä ja Madridissa matkanneena voin todeta, että suomalainen rakennuskulttuuri ja arkkitehtuuri etenkin pääkaupungissamme on äärettömän tylsää ja tasapaskaa. Missä on rohkeus rakentaa erilaisia, jopa kummallisia rakennuksia kaupungin keskustoihin? Mainituissa Euroopan kaupungeissa on silmänruokaa ja virikkeitä muissakin kuin lyhyissä hameissa ja tyylikkäissä kampauksissa. Kaduilla on ilo vaellella, kun joka nurkan takana odottaa toinen toistaan kummallisempia arkkitehtuurisia luomuksia. Ja jos ei halua vaeltaa, niin lähes jokaisesta kadunkulmasta löytyy metroasema, josta pääsee maanalaisella ihan mihin tahansa joustavasti, nopeasti ja HALVALLA. Mitenkäs meillä Helsingissä? Mukametro kulkee kohta sipoolaisesta marjametsästä suoraan Kirkkonummen rajalle sienimetsään, mutta siellä missä liikenne takkuaa maanpäällä ja missä olisi mukava hypätä maanalaiseen joka kadunkulmasta... Haistakaa p***a kaikki liikennesuunnittelijat ja grynderit. Tulee väkisin mieleen, että kaupunki- ja liikennesuunnittelijat eivät ole ikinä matkustaneet missään ulkomailla. Tuskinpa omistavat edes ajokorttia. Helsinki tulee pysymään ikuisesti takapajuisena tuppukylänä, minkä erityispiirteitä ovat rumuus, tylsyys ja toimimattomuus!

Jotta raporttini edes loppuisi iloisiin uutisiin, niin kehotettakoon kaikkia, erityisesti musiikkialalla toimivia, lukemaan Iiro Rantalan kirja ”Nyt sen voi jo kertoa”. Se toimii kuin raamattu herättäjäjuhlilla. Mies on paitsi ylilahjakas muusikko niin täydellinen koomikko ja humoristi. En siis vain suosittele kirjaa vaan käsken kaikkien lukea se!