Masteroija Mika Jussila Finnvoxin D-studiolla
Olen ollut Finnvox Studioiden palveluksessa vuodesta 1984. Aloitin vinyylilevyjen masteroinnilla ja siirryin täyspäiväiseksi CD-masteroijaksi 90-luvun alussa. Olen kaivertanut n. 2000 LP-levyä ja masteroinut yli 3600 CD-albumia sekä laskemattoman määrän single-levyjä. Tämä tarkoittaa kaiken kaikkiaan noin 100.000 yksittäistä esitystä, biisiä. Tänä päivänä olen enemmän tunnettu varsinkin metalli- ja hard rock-musiikin parissa tekemästäni työstä. Oma musiikillinen urani on rajoittunut laulaja-kitaristin pestiin muutamassa bändissä. Tämän lisäksi intohimonani on valokuvaus ja näitä otoksiani on nähtävissä facebook sivuillani, samoin kuin tuoreimpia uutisia masterointistudiosta.

www.mikajussila.fi - sivun epäviralliset avajaissanat

Vaikkakin nämä sivut ovat olleet auki jo jonkin aikaa, niin nyt nämä alkavat näyttää siltä miksi me ne suunnittelimme. "Me" siksi, että Johan Stolt toteutti ulkoasun vain minun hatarien toiveiden pohjalta. Jatkossa tulen varmaan kertomaan tällä paikalla mitä mielenkiintoista on tapahtunut Finnvoxilla, kameran linssin edessä ja salibandykaukalon laidalla. Tutkikaa, nauttikaa ja antakaa palautetta näistä.

Sivu 7 / 7