Salibandy

oilers_ng_94_sm_kulta

Salibandymaailma voisi olla luuranko kaapissani, koska rock'n rollissa kuuluu sanoa, että "musiikki pelasti minut urheilulta". Tähän varsin rokkihenkiseen pallopeliin tutustuin poikani kautta. Vaahtosammuttimen kokoinen juniori alkoi harrastaa mailapeliä, missä laidat ryskyy, verkot heiluu ja miestä otetaan kuin kehässä. Pelin nopea tempo, vauhti ja paljon taitoa vaativa koordinaatioliikkuminen olivat asioita, joihin oli helppo ihastua. Ja niin kuin junioriurheilussa ja seuratoiminnassa niin usein on käyvä, myös minut silloin joutilaana isänä värvättiin valmentamaan poikani joukkuetta. Sillä tiellä olen edelleen ja tällä hetkellä enemmän "ammattilaisten apuna".

Halu oppia peluuttamisen saloja, taktista osaamista ja juniorien kanssa työskentelyä on vain kasvanut vuosien aikana. Tässä asiassa opettavinta on ollut havaita, kuinka pitkälle pääsee, kun on vain tarpeeksi innostunut jostain asiasta. Monet bändit ja artistit voisivat hyvinkin ottaa oppia urheilumaailmasta. Siellä operoiminen oman pääkopan kanssa on jokapäiväistä ja keskittyminen olennaiseen on tärkeintä eri tilanteissa. Ja mitä siihen vaahtosammuttimen kokoiseen junioriin tulee, niin äijä on nykyään yhtä pitkä kuin minä ja saamarin hyvä salibandypelaaja!  Tässä kohtaa kiitokset lähtevät Espoon Oilersin organisaatiolle, Hexi Artevalle, Oilers94:n ja Oilers Interin junnuille ja Johan Stoltille... ja tietysti Niklakselle.

SBsivu1


Oilers Inter Historiikki, osa 6. – Viimeinen kausi kimpassa (07-08)

Oilers Inter aloitti kuudennen ja viimeisen yhteisen kautensa melko samoista asetelmista kuin aikaisempinakin vuosina. Petteri Haro päätti ennen edelliskevään Oilers Junior Gamesia siirtyä pelaamaan isänsä Vallen valmentamaan Oilers Huntersiin. Keväällä kuitenkin joukkueeseen värvättiin paljon kaivattua vahvistusta alakertaan. Eino Pouttu otti pakkihaasteen vastaan ja siirtyi Interiin. Syksyn tullen maalinsuulle saatiin vihdoin myös toinen pätevä maalivahti Robert Kantele. Eikka ja Roope tulivat molemmat Indianseista ja ensikertaa ”kunnon valmennuksen” pariin päästyään kumpainenkin kehittyi huimaa vauhtia. Oilers Tigersista siirtyi vielä Sami Luoma pakkiemme jatkoksi ja myöhemmin Christian ”Ripa” Clayhills täydensi joukkueemme kokoonpanon valmiiksi siirryttyään Indianseista Interin alakertaa vahvistamaan. Ripa tuntui olevan kova menetys Indianseille, koska Harry joutui jahtaamaan naapuriseuran toiminnanjohtajaa poliisisarjojen takaa-ajotyylisesti pitkin Etelä-Espoon katuja saadakseen nimmarin siirtopapereihin ennen siirtoajan umpeutumista. Joukkueessa painotettiin edelleen hyvää kaverihenkeä, joukkuepelaamista ja yksilöiden kehittämistä mahdollisimman monipuolisiksi pelaajiksi. Tämä näkyi mm. siinä, ettei punakoneellamme ollut vieläkään vakiintuneita pelipaikkoja saati ketjuja. Luovuus ja vapaus kuuluivat joukkueen toimintamalliin, menestys tuli siihen vain oivana bonuksena ja motivaattorina.

Oilers Inter 2.3.2008, Järvenpää Areena

oilers-inter-2007-2008-joukkuekuvaTakana: Joukkueenjohtaja Olli Leinonen*, Valmentaja Johan Stolt*, Tomas Makkonen*, Eino-Juhani Pouttu*, Leo Leinonen*, Dalton Nykky, Christian Clayhills*, Niklas "Nicke" Paul*, Niklas "Niku" Jussila*, Valmentaja Mika Jussila*

Keskellä: Henri "Henkka" Wahlman, Toni Stolt*, Henri Luoma, Ossi Koskinen*, Matias Vanonen*, Sami Luoma

Edessä: Miska Kettu, Arttu Kilpeläinen*, Olli Lehmusvuori*, Oliver Markelin, Saku Hirmasto*, Robert Kantele*

Kuvasta puuttuvat: Juho Valakari sekä Huoltajat Jyri Makkonen ja Måns Paul

*C94 Suomen Mestari 2010

 

Oilers Inter Historiikki, osa 5. – Kilpailu huipulla kiristyy (06-07)

Interin aloittaessa viidettä kauttaan oli joukkueessa tapahtunut yksi iso ja tunteitakin herättänyt muutos. Joukkueen vahvuus kutistui yhdellä pelaajalla, jonka merkitys Interin menestyksessä oli kuitenkin ollut enemmän kuin vain yhden pelaajan arvoinen panostus. Aikaisemmissakin osissa paljon kehuja ansioikseen saanut Olli Alanen siirtyi yllättäen keväällä Tikkurilan Tiikerit Energy joukkueeseen. Aluksi uutinen tuntui shokeeraavan kaikki ja huoli kiersi joukkueen keskuudessa siitä, miten joukkue pärjäisi ilman parasta pistemiestään ja maalintekijäänsä. Toisaalta olimme todistaneet neljän vuoden aikana että Inter oli nimenomaan joukkue, joka ei noussut tai kaatunut yhteen pelaajaan. Tasaisuus oli vahvuus vaikka Olli olikin ratkaissut monta peliä henkilökohtaisella panoksellaan. Aika pian ilmaantui myös mielipiteitä, että joukkue voisi kehittyä jopa nopeammin ja paremmaksi ilman hieman itsekästä tähtipelaajaansa. Näihin arvioihin yhtyi myös joukkueen johto. ”Siirtomarkkinoilta” ei muutenkaan tarttunut haaviin yhtään kyvykästä peluria, joten nyt olisi vain muiden pelaajien vuoro ottaa enemmän vastuuta ja mättiä tarvittavat maalit. Tämä ajatelma alkoi suorastaan kiehtomaan valmennusta ja varsin luottavaisin ilmein lähdimme kohti uutta kautta.

 

Espoon Oilers Inter 2006-2007 

Oilers Inter 16.11.2006 Esport Arena

Takana:
Huoltaja Jyri Makkonen, Valmentaja Mika Jussila*, Henri "Henkka" Wahlman, Niklas "Niku" Jussila*, Tomas Makkonen*, Niklas "Nicke" Paul*, Leo Leinonen*, Joukkueenjohtaja Olli Leinonen*, Valmentaja Johan Stolt*

Keskellä:
Henri Luoma, Juho Valakari, Dalton Nykky, Petteri Haro, Arttu Kilpeläinen*

 

Edessä:
Ossi Koskinen*, Saku Hirmasto*, Miska Kettu, Toni Stolt*, Oliver Markelin


Kuvasta puuttuvat: Olli Lehmusvuori*, Matias Vanonen* ja Huoltaja Måns Paul

*C94 Suomen Mestari 2010

 

Oilers Inter Historiikki, osa 4. – Pelit mestaruudesta alkavat (05-06)

Ossi
Henkka
Matsku
Jouni
Johan
Jyri
Arttu
Dalle
Toni
Mika
Tumppi
Olli
Petu
Oliver
Olli
Nicke
Miska
Juho
Niku
Saku
Opa
Måsse
Henri
Leo
Ossi
start stop bwd fwd 
”Oilers Inter pelaa neljättä kauttaan. Joukkueemme on pysynyt hyvin yhtenäisenä koko olemassaolonsa ajan. Tätä vahvaa kaverihenkeä ja yhteistä tekemistä pidämmekin kovassa arvossa ja teemme sen vahvistamiseksi edelleenkin paljon töitä. Salibandyakatemia Interin pääaineet ovat edelleen huumori ja hauskanpito. Motivaation pelaamiseen ja harjoittelemiseen haemme salilta, missä voimaharjoitukset keskittyvät naurulihaksiin ja venyttelyt suupieliin. Tämä näkyy myös rentoina mutta itsevarmoina otteina kentällä. Interissä saa uskaltaa. Harjoituksissa pyrimme pitämään kovaa vauhtia ja hiomme taktisia kuvioita unohtamatta myöskään ihan perusasioita. Oilers Inter on vahvasti sitoutuneiden poikien joukkue, jonka aktiiviset ja kannustavat vanhemmat toimivat hyvänä taustatukena.”

NG B:lle pettymysten kausi

Sunnuntaina 27.3. Tampereen Tenniskeskuksessa pelatussa B-poikien ratkaisevassa puolivälierässä Classic – NG B ratkottiin jatkoon menevä joukkue. Oilersin B-pojat olivat valmistautuneet peliin huolella ja kaikki näytti hyvältä ottelun alkuvihellykseen asti, jonka jälkeen melko pian kävi ilmi, että punapaitojen otteissa oli reilu annos ylimääräistä jännitystä. Pelikellon edetessä kävi ilmi että vastustajan voitonhalu, tunteen palo ja itseluottamus olivat ihan eri tasolla kuin vierailijalla. NG:n yleensä varma ja luotettava peruspelaaminen oli tipotiessään ja pelaajat tekivät harvinaisia ja heille epätyypillisiä virheitä, joista vastustaja rankaisi armotta. Classicille ansaittu voitto ja paikka neljän joukossa.

 

Näin Oilers NG B:n kausi loppui ennen aikojaan. Lopullinen sijoitus SM-sarjassa taitaa olla seitsemäs. Tämä on selkeästi pettymys kun sitä peilaa lähtökohtiin, millä kauteen startattiin. Joukkueen materiaalin piti olla erinomaista, valmennus huippuluokkaa ja tekeminen laadukasta. Asiat eivät vain aina mene suunnitelmien mukaan ja yllättäviäkin vaikeuksia kauden aikana kokenut joukkue ei koskaan hioutunut yhtenäiseksi ryhmäksi. Seuraavissa kappaleissa esitän oman näkemykseni asioiden kulusta. Voi olla etteivät muut ole samaa mieltä kanssani, näkevät asiat eri tavalla ja voi olla, ettei sanomiseni miellytä kaikkia, mutta siksi minulla onkin tällainen oma foorumi, jotta voin asioita sanoa.

 

Oilers Inter Historiikki, osa 3. – Tiivis yhteishenki siivittää lentoon. (04-05)

Kesän ajan joukkue veti henkeä ja latasi akkuja. Pari kahden lajin kaveria lopetti salibandyn keskittyen ykköslajiinsa, mutta samalla tilalle saatiin pari huippulahjakasta peluria, tosin salibandy heilläkin kakkoslajinaan. Näistä pelaajasta Ville Vuorenjuuri pelasi kanssamme vain alkusyksyn ollen niissä peleissä erittäin tehokas, mutta Juho Valakari tuli joukkueeseen jäädäkseen. Juho täytyy mainita erikseen, koska hänessä kiteytyi tietynlainen Interhenki – aina positiivisella mielellä, pilke silmäkulmassa nöyrästi, mutta hyvällä itseluottamuksella hommia tehden ja ollen vielä hitonmoinen pelimies.

 

F94-oilers-Inter-2004-2005 

Oilers Inter 11.8.2004 THT-Center

Takana:
Johan Stolt* valm., Valle Haro joukkueenjohtaja, Niklas "Niku" Jussila* Leo Leinonen*, Petteri Haro, Henri "Henkka" Wahlman, Tommi Sorvari, Dalton Nykky, Arttu Kilpeläinen*, Mika Jussila* valm.

Keskellä:
Oliver Markelin, Matias Vanonen*, Niklas "Nicke" Paul*, Tomas Makkonen*, Olli Leinonen*, Henri Luoma

 

Edessä:
Ossi Koskinen*, Saku Hirmasto*, Toni Stolt*, Juho Valakari, Miska Kettu, Niklas Malinen

*C94 Suomen Mestari 2010

 

Oilers Inter kausijulkaisu 2004-2005

inter-kausijulkaisu-2004-2005-01

Sivu 2

Sivu 3

Sivu 4

Sivu 5

Sivu 6

Sivu 7

Sivu 8

Sivu 9

Sivu 10

Sivu 11

Sivu 12

Sivu 13

Sivu 14

Sivu 15

Sivu 16

Sivu 17

Sivu 18

Sivu 19

Sivu 20

Sivu 21

 

Jos teksti skaalautuu pienellä näytöllä liian pieneksi, niin klikkaa sivulinkkejä hiiren oikealla painikkeella ja valitse "avaa uudessa välilehdessä". Näet silloin sivut alkuperäisen kokoisina.

NG B pysyy taistossa mukana

B-poikien SM-sarjaa on nyt pelattu puolet eli ensimmäinen kierros. Muutama peli näistä meni NG B:n osalta mollivoittoisesti, mutta sunnuntaina 9.1. Jyväskylän Happeelta riistetyt 2 pistettä auttoivat joukkuetta roikkumaan kisassa mukana, ja vielä ihan hyvissä asemissa. Sarjataulukossa sijoitus on vielä neljäs, mutta pisteitä on jaossa vielä 14, joten eiköhän toisella kierroksella öljypojat aloita kipuamisen kohti kärkeä.

Happeen B-pojat jäivät sunnuntaina RA:n maneesilla vedetyssä esityksessä totaalisesti norsun jalan alle. Jonglöörimäisen pirteästi esiintyneet punanutut akrobaattimaisia suorituksia esitellessään tekivät vastustajien harvoista hyökkäysyrityksistä lähes täysin aseettomia, kuin olisi liian suurta päätä yrittänyt tunkea leijonan kitaan. Happee yritti roikkua kuin trapetsilla pelissä mukana, mutta illan tirehtööreinä toimineet Lindroos ja Peltola molemmat silinteritempun tehneenä, enkä tarkoita sitä kanin vetämistä hatusta, vaan kolmella maalillaan johdattivat NG:n paraatia. Loppufanfaarin raikuessa taululla komeilivat 12-3 voittolukemat. Sirkusareena hiljenee, NG has left the building ja paluu kotihalliin on tosiasia.

 

Kenraaliharjoitus sunnuntain esitykseen ei sen sijaan mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla. SSV:n vieraana 5.1. keskiviikkona Pasilassa pelatussa ottelussa tuli karvas jatkoaikatappio suht hyvän esityksen päätteeksi. Jos pelattiin sunnuntaina RA:lla omituisella alustalla, niin samaa voidaan sanoa Pasilan parketista. Peli muistutti paikoin suurta flipperiä, missä kuula sinkoilee kovaa ja holtittomasti puskurista toiseen kenenkään pysymättä vauhdissa mukana. Meidän joukkueen peli loppui kohtalokkaaseen tilttiin ja nollaan pisteeseen, vastustaja sai extrapallon ja 2 pojoa plakkariinsa lisää. SSV on tällä hetkellä sarjan vahvin joukkue ja menossa kovaa vauhtia kohti lohkon ykköspaikkaa. Siitä kakkospaikasta NG B aikoo vielä tapella tosissaan ja toivottavasti oikealla salibandynpelaamisentaidolla, jotta erilaiset ulkopelilliset seikat eivät enää häiritsisi jalon pelin hienouksia.

B-Poikien SM-Sarja, Itälohkon tilastoja ja tuloksia

Käytä paluulinkkiä peruuttamiseen tai päivitä sivu niin pääset takaisin alkuun.

Oilers Inter historiikki, osa 2 - Kakkoskauden kova koulu (03-04)

Kaudelle 2003-2004 joukkue starttasi hieman pelonsekaisin tuntein. Salibandyliiton F-junioreissa pelasivat kaksi yhdistettyä ikäluokkaa, joten ensimmäisellä F-juniorikaudella vastaan tuli - ei myös - vaan pääasiassa vuotta vanhempia pelaajia. Tämä toi joukkueen harjoittelemiseen ja pelaamiseen aivan uudenlaisen haasteen...

 

NG B:lle arvokkaat pisteet

NG B saalisti viikonlopun kahdesta SM-sarjapelistään 3 sarjapistettä. Lauantain kotiottelussa joukkue tahkosi tasan 5 – 5 Savonlinnan Top Teamin kanssa ja sunnuntain vieraspelissä Lappeenrannassa tuli sitten selvä 11 – 6 voitto NST:stä. Top Team ottelu noudatteli pitkälti samaa kaavaa kuin aikaisemmatkin SM-pelit. Alussa joukkue oli terävä ja hyvällä liikkeellä päästiin jo 4 – 0 johtoon. Sitten iski taas comfortable lead –syndrooma ja vastustajan muuttaessa pelitempoaan ei NG B leijuessaan pystynytkään vastaamaan haasteeseen. Kolmannessa erässä Topit menivät jo maalin johtoonkin, mutta onneksi tällä kertaa päästiin edes tasoihin. Toki jatkoajan loppuminuuteilla painostus oli kovaa ja kaikki mahdollisuudet voitto-osumaankin olivat olemassa, mutta tälläkään kertaa ei onnetar virnuillut punapaidoille.

 

Lappeenrannassa puitteet olivat hyvät, mutta viikoittaisista ”puulattiatreeneistä” huolimatta urheilutalon parketti tuotti jatkuvasti vaikeuksia. Pallo pomppi ja poltti lavassa yllättävän paljon ja peli muistuttikin paikoin sokeiden miekkailua pesäpallosäännöillä. Toki tälläkin taktiikalla NST poltettiin kotipesälle 11 kertaa heidän onnistuessa sivaltamaan vain 6 kertaa, joten hieman rennommin mielin ja hymynkare suupielissä joukkue voi siirtyä joulutauolle. Pelit jatkuvat 5.1. SSV:tä vastaan Pasilan Urheilutalolla.

Oilers Inter historiikki, osa 1 - Joukkue perustetaan (02-03)

 

oilers-inter-white-on-transparent

 

Siivotessani yhtenä päivänä tietokoneeni sisältöä, tulin huomanneeksi kuinka paljon salibandyyn liittyvää materiaalia on tallentunut muistiin vuosien aikana. Tästä saimme Johanin kanssa kimmokkeen kasata näille sivuille Oilers Inter -historiikki. Esille tullaan saamaan ainakin paljon kuvia, kausijulkaisuja ja jonkin verran tilastoja. Hauskinta on, että Johanilta löytyi tuo kaiken aloittanut kirje Espoon Oilersin toimistolta. Siitä alkoi lähes legendaarinen takinkääntö ja se juttuhan meni näin...

 

NG B - Turpaan ja Pataan

NG B pelasi SM-sarjassa kaksi peliä viime sunnuntaina ja maanantaina. Ensimmäisessä pelissä tuli naapurinpojilta turpaan ja toisessa pelissä vahvemmilta pataan. Lauantaina allekirjoittanut seurasi on-line tulospalvelusta, kuinka muut SM-sarjajoukkueet pelasivat kummallisia pelejä ympäri suomea – pelejä, joissa ennakkokaavailujen mukaan toisen piti joko voittaa selvästi tai molempien vääntää tasaisesti, mutta lopputulokset olivatkin yllättäviä. Toisaalta pelien sisällä tapahtui ihmenousuja kuin myös totaalisia romahduksia. Kun sitten tuli oma vuoromme pelata, niin saivatpahan muut ympäri suomea tulospalvelun kautta todeta, kuinka kummallisia voivat salibandypelit olla.

 

Sunnuntaina Indians B94:ää vastaan johdimme pelin puolessa välissä 5-0 ja toisen erän lopussakin vielä 6-2, mutta viimeinen erä hävittiin 2-8. Tätä minä kutsun turpaansaamiseksi. Maanantaina jatkettiin siitä, mihin sunnuntaina jäätiin. Tapanilan Erä meni ekassa erässä jo 3-0 johtoon ja usko omaan tekemiseen on koetuksella, peli ei kulje ja vastustaja pyörittää mielin määrin. Toisen erän lopussa numerot olivat Erälle jo 8-2 ja pelin luultiin olevan ohi. Kolmas erä ja runsaassa viidessä minuutissa NG B iski 5 maalia ja nousi yhden päähän vastustajasta. Tällä kertaa kiri ei kuitenkaan riittänyt, pataan tuli ja pisteet jäivät Mosalle.

 

Syitä moiseen vuoristoratapelaamiseen on varmasti monia, mutta suurin riski tappioiden käsittelemisessä on se, jos vikaa ei löydetä itsestä. Jokainen tekee virheitä ja niiden tunnustaminen on ainoa tie niistä oppimiseen. Jokaisella meistä on eteisessä tai kylppärissä kotona peili. Nyt nenä kiinni siihen ja pitkä tuijotus sitä kaveria silmiin, joka sieltä vastaan katselee. Kysykää siltä, mitä te voisitte itse tehdä ensikerralla paremmin!

NG B:lle avausvoitto SM-sarjassa

NG B otti ensimmäisessä SM-sarjapelissään vakuuttavan voiton Porvoon salibandyseuran B-pojista 15-5 numeroin. Sunnuntaina 21.11. THT:lla pelatussa ottelussa nähtiin muutenkin paljon tapahtumia, kun joukkueet keräsivät yhteensä 28 minuuttia jäähyjä. Peli oli kuitenkin siistiä ja vauhdikasta ja jäähyjen määrä kertoo enemmän siitä, että joukkueiden oli selvästi hankala löytää sallittua toimintatapaa tuomarien vetämästä linjasta. Kotijoukkueella meni kaksi erää tätä linjaa ihmetellessä ja purnaamiseen keskittymisessä, kunnes kolmannen erän alussa jäähysuman helpottaessa iskimme lopullisen naulan vastustajan ohimoon. Siihen loppui PSS:n pyristely ja rimpuilu.

 

Ottelun alussa koettiin juuri ne vaikeimmat tunteiden vuoristoradat. Ensin punapaidat siirtyvät hyvin nopeasti 3-0 johtoon. Tuntuu varmaan siltä, että jokainen veto menee sisään. Sitten selkä nousee pystyyn, lopetetaan pelaaminen ja otetaan siihen läjään vielä pari tyhmää kakkosta. Yks kaks peli onkin kolme kaks ja siitä ei tullutkaan läpihuutojuttua. Yrittäpäs siinä tilanteessa taas aloittaa asenteellisesti alusta, kääntää oman pelisi kurssi ja ottaa tilanne uudestaan haltuun, kun olet omaa tyhmyyttäsi päästänyt kaverin peliin mukaan. Ainakin alivoimaa tuli treenattua – välillä kahdenkin miehen alivoimaa - onneksi suht hyvällä menestyksellä.

 

Lopun selviä numeroita ei kannata hirveästi tuijotella. Tuntuu siltä ettei PSS näyttänyt parasta osaamistaan. Kaksi sarjapistettä jäi kuitenkin Espooseen, mutta molemmat joukkueet varmasti tulevat parantamaan tästä. Sen verran niiden kummankin potentiaalista minäkin tiedän jotain. Kiitos oman joukkueen toimitsijoille hyvin hoidetusta työstä ja kiitos yleisölle hyvästä kannustuksesta.

NG B SM-Sarjassa kovaan Itälohkoon

Tällä kaudella Espoon Oilersin B-pojilla on vuoro kuulua taas SM-sarjan Itälohkoon. Maantieteellisesti sillä ei ole mitään väliä mihin päin Suomea sitä Tapiolasta starttaa pelimatkoille. Ennakkoon kovemmalta tuntuva Itälohko sopii joukkueellemme kuin pallo lapaan. Aikaisemmista vuosista on opittu monellakin rintamalla, että kovat pelit opettavat ja valmistavat joukkuetta ja sen yksilöitä parempiin suorituksiin kevään ratkaisupeleissä. En väheksy tässä Länsilohkon pelejä – kyllä sielläkin saa vääntää tosissaan paikasta kolmen parhaan joukossa. Sieltä itse nostaisin ennakkosuosikeiksi molemmat Tampereen joukkueet Classikin ja KooVeen sekä aina vaarallisen kestomenestyjä TPS:än. Muut sitten yrittävät horjuttaa näiden marssia minkä pystyvät.

 

Itälohkossa NG B:n lisäksi pelaavat siis pääkaupunkiseudun joukkueet Indians B94, SSV sekä Erä, kehä kolmosen ulkopuolelta tulevat kinkereihin PSS Porvoosta, NST Lappeenrannasta, Happee Jyväskylästä ja Top Team Savonlinnasta. Näistä ennakkoon kovimmilta tuntuvat Helsingin joukkueet sekä Happee. Koska pelit tullaan pelaamaan kaksinkertaisena sarjana (yksi vieraissa, yksi kotona) ja yksittäisinä peleinä, niin Itälohkon vahva pääkaupunkipainotteisuus ei ainakaan ole haitaksi. Pidemmälle matkalle joudumme ainoastaan Savonlinnaan, Lappeenrantaan ja Jyväskylään, joten joukkueen budjetti kiittää! Kotipelit NG B tulee pelaamaan THT Centerillä. Tavoite on olla kolmen parhaan joukossa ja saavuttaa suora play-off paikka ilman karsintoja.

 

Koska NG B, SSV, Indians ja Eräkin pelaavat samassa lohkossa, niin aikaisemmin näiden joukkueiden kanssa aloitettavaksi sovittu Matador-Cup jääkin pois ohjelmasta. Tämän harjoitusturnauksen tilalle joukkueen täytyy etsiä muita vaihtoehtoja, mutta eiköhän vapaaehtoisia sparraajia aina löydy. Halukkaat voivat ilmoittautua. Sarja pyörähtää käyntiin parin viikon päästä, joten toivotamme kaikki taitosalibandystä kiinnostuneet tervetulleiksi kannustamaan punapaidat voittoihin. Tarkempi otteluohjelma tulee joukkueen kotisivuille heti kun se vaan saadaan valmiiksi.

NG B SM-Välikarsinnassa Turussa

NG B raivasi tiensä tämän kauden B-poikien SM sarjaan sunnuntaina 31.10. Turun Leaf Areenalla pelatussa välikarsintaturnauksessa. Etukäteen kovaksi rankatusta A-lohkosta irtosi piikkipaikka puhtaalla pelillä. Nämä kolme peliä saman päivän aikana tarjosi sekä hienoja onnistumisia että väkinäisempää puurtamista, mutta tyylipisteiden vielä puuttuessa arvosteluasteikosta nämä tulokset riittivät mainiosti 16 parhaan joukkoon Suomessa. Kolme kovaa ja fyysistä peliä yhteen päivään puristi mehut punapaidoista, mutta joukkueen tämänhetkinen suoritustaso on sitä luokkaa, että vähän heikommillakin kierroksilla saadaan peleistä pursotettua voittoja.

 

Aikainen aamulähtö Espoosta ja pomppuinen moottoritie ei häirinnyt valmistautumista ensimmäiseen peliin. Joukkueen syttymistä liekitti isäntäjoukkue TPS, joka on varmasti kaikissa ikäluokissa ennemminkin ennakkosuosikki kuin haastaja. Tällä kertaa turkulaisen flambeerauksen suorittikin master chefs NG B, joka tasaisella ja varmalla suorituksella friteerasi vastustajan ruokailuvälineettömäksi ja tarjoili kirsikaksi kakun päälle 4 hienoa maalia. Pizzakeisarin perillisilläkin olivat omat paikkansa iskeä pyöreä muna sarakkeesta rikki, mutta häkinvartijamme hoiti viimeisetkin susimustat pois kanalan ovelta kärkkymästä. Voitto NG B:lle tästä kokkisodasta puhtaasti 4-0.

 

Ensimmäisen pelin voiton jälkeen täyttä itseluottamusta puhkuva punakone alkoikin yskähtelemään päivän toisessa pelissä. Riihimäkeläisen SC Top –joukkueen ennakkoluuloton taistelu nyt ennakkosuosikkina peliin lähtenyttä Ängeebeetä vastaan oli vaarallista ja tuloksellistakin. Radanvarren rakkikoirat pysyivät tiukasti lahkeessa kiinni varsinkin kun oman joukkueen peliä vedettiin vanhan dieselin lailla vaikka tekemisen piti muistuttaa pendoliinon liitoa! Mutta alussa kehutulla rutiinisuorituksella saatiin runtattua yksi maali enemmän kuin vastustaja, joten asemalle saavuttuamme taululla oli 4-3- voittonumerot. Mutta junailijan lakinnosto vastustajalle hyvästä väännöstä.

 

Päivän viimeiseen tangoon kutsui Peliveljet Seinäjoelta. Ottelusta muodostui samanlainen hiihtoliiton suosittelema rivitanssi kuin SC Top –pelistä. Tässä vaiheessa lohkovoitto oli jo varmistettu, joten tavoitteeksi otettiin rento ja vapautunut suoritus. Tavoitteeseen ei ihan ylletty vaan kylläiset ängeet pyörittivät kylläkin peliä, mutta melko näennäisesti ja tehottomasti. SPV:kin roikkui pelissä mukana lähes loppuun asti, mutta Leaf Areenan summerin inahdettua Oilers NG B pääsi vihdoin pälkähästä 4-1 numeroilla ja sählyjengien tangokuningas oli kruunattu. Kuuluisan turkulaisen rasvaletun jälkeen joukkueen jokainen pelaaja pääsi vihdoin ansaitulle huilille.

 

Niin kuin valmentajat totesivat TPS pelin jälkeen, niin nyt oli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että kausi on alkanut. Tästä eteenpäin pelataan sitten oikeista sarjapisteistä ja nautitaan oikeasta ottelutunnelmasta täysmittaisissa peleissä. Isot herrat liitossa vaan ensin ratkaiskoon onko Espoo maantieteellisesti enemmän lännessä kuin karttapainopisteeltään kuitenkin idässä?

NG B Lohkovoittoon Lohjalla

B-poikien SM-alkusarja jatkui Lohjalla pelatussa turnauksessa 16.10. NG B:llä panoksena oli piikkipaikka ykköslohkossa ja näin ollen paremmat lähtökohdat välikarsintaan. Sarjajärjestelmä on tänä vuonna melko armoton eikä löysäilyyn tai huonoon asenteeseen ollut lainkaan varaa näissäkään alkusarjan peleissä. Vaikka kaivoskaupungissa olimmekin ei pisteiden kaivamiseen tarvittu kovinkaan järeitä työkaluja. Asenteellisestikin ihan ”maan pinnalla” pelanneet kaivosmiehemme saapuivat kotiin 4 pistettä rikkaampana ja lohkovoitto ansaittuna. Paljon jäi vielä parantamisen varaa ja jokaisella pelaajalla olisi itsetutkiskelun paikka, miten voisi kehittää ja parantaa omaa tekemistään niin harjoituksissa kuin peleissä!

 

Ensimmäisessä pelissä M-Team taipui viidessäkymmenessä kolmessa minuutissa, kun punapaidat takoivat tauluun 13-1 voittonumerot. Tehot jakautuivat mukavan tasaisesti usealle pelaajalle vaikka peli ei ollut ihan vapautunutta. Tämäkin peli ratkesi jo ensimmäisessä erässä. Siitä huolimatta joukkue yritti saada siitä hyödyn irti hyvänä pallollisena harjoituksena. Toisessa pelissä Kirkkonummen Rangers pyristeli puolituntia ennen kuin totesi tehtävänsä mahdottomaksi. Hyvällä liikkeellä peleissä ollut NG B teki tästäkin pelistä hyvän harjoituksen ja korjasi voiton 8-2 numeroin. Mukavana lisämausteena peluutimme toisessa pelissä NG 95 –joukkueelta lainassa ollutta maalivahtia, jonka työskentely tolppiemme välissä oli juuri niin laadukasta kuin tässä tilanteessa voi olettaa. Kiitos Timille!

 

Seuraava tavoite on kahden viikon päästä pelattavissa SM-välikarsinnoissa. Siellä pitäisi selvittää tie kuudentoista joukkueen joukkoon ja valtakunnalliseen SM-sarjaan. Ehkä vihdoin pääsemme pelaamaan niitä ns. oikeita pelejä.

Sivu 1 / 2