Salibandymaailma voisi olla luuranko kaapissani, koska rock'n rollissa kuuluu sanoa, että "musiikki pelasti minut urheilulta". Tähän varsin rokkihenkiseen pallopeliin tutustuin poikani kautta. Vaahtosammuttimen kokoinen juniori alkoi harrastaa mailapeliä, missä laidat ryskyy, verkot heiluu ja miestä otetaan kuin kehässä. Pelin nopea tempo, vauhti ja paljon taitoa vaativa koordinaatioliikkuminen olivat asioita, joihin oli helppo ihastua. Ja niin kuin junioriurheilussa ja seuratoiminnassa niin usein on käyvä, myös minut silloin joutilaana isänä värvättiin valmentamaan poikani joukkuetta. Sillä tiellä olen edelleen ja tällä hetkellä enemmän "ammattilaisten apuna".
Halu oppia peluuttamisen saloja, taktista osaamista ja juniorien kanssa työskentelyä on vain kasvanut vuosien aikana. Tässä asiassa opettavinta on ollut havaita, kuinka pitkälle pääsee, kun on vain tarpeeksi innostunut jostain asiasta. Monet bändit ja artistit voisivat hyvinkin ottaa oppia urheilumaailmasta. Siellä operoiminen oman pääkopan kanssa on jokapäiväistä ja keskittyminen olennaiseen on tärkeintä eri tilanteissa. Ja mitä siihen vaahtosammuttimen kokoiseen junioriin tulee, niin äijä on nykyään yhtä pitkä kuin minä ja saamarin hyvä salibandypelaaja! Tässä kohtaa kiitokset lähtevät Espoon Oilersin organisaatiolle, Hexi Artevalle, Oilers94:n ja Oilers Interin junnuille ja Johan Stoltille... ja tietysti Niklakselle.
